Uutiset

Laiskurilla on aina aikaa

Jyrki Piispaa on helpointa tituleerata laiskuusmaisteriksi. Mies ei tee yhteiskunnallisesti arvostettua työtä, hänellä ei ole hienoa asemaa, eikä hän singahtele kiireisenä paikasta toiseen.

Kun Piispalle soittaa, on hänellä aina aikaa keskustella ja parantaa maailmaa. Ei ihme, että valtakunnan ainoalle viralliselle laiskalle on riittänyt kysyntää. Piispa saarnaa mielellään, sillä hän uskoo sanan voimaan. Niin kauan kuin on puhetta, on myös toivoa siitä, että puhe muuttuu vielä joskus käytännön toiminnaksi.

Laiskuusmaisterin mielestä laiskuus on ihmisen alkuperäinen olemisen tapa. Luonnonkansat tekevät yhä töitä vain sen verran, että säilyvät hengissä. Piispa uskoo, että työn tekemisen pitäisi yhä merkitä toimimista yhteiseksi parhaaksi, ei oman edun ja hyvän tavoittelua. Työstä on suotta tullut ihmisarvon mitta.

– Työ on tunkenut kaiken läpi Suomessa. Ihminen pitää jo kättelemistäkin työnä. Tämän päivän Suomi on sääty-yhteiskunta, jossa vain työ ylentää ihmisen, Piispa puuskahtaa.

Ihminen suorittaa töissä ja vapaa-aikanaan. Hän elää elämänsä nopeasti ja kiirehtimällä, eikä osaa painaa jarrua. Piispa muistuttaa, ettei suorittaminen tee kenenkään elämästä arvokasta.

– Elämä on arvokasta, kun ohjaa itse itseään, eikä anna millekään ulkopuoliselle voimalle valtaa riepotella elämäänsä miten tahtoo. Kaikkien ihmisten pitäisi tehdä aktiivinen laiskottelupäätös. Laiskottelun kyllä oppii, sillä tarve laiskotteluun on jokaisessa meissä luonnostaan.

Hallittua laiskottelua

Piispan mielestä laiskottelu ja elämisen hitaus ovat ihmisen hyvinvoinnille elintärkeitä asioita. Jos ihminen elää vain työlleen, eikä osaa koskaan olla jouten, on hänellä vakava mielenterveyden häiriö. Kyetäkseen tekemään työnsä, tarvitsee välillä myös huilata. Lepo on työn toinen puoli.

– Työn jatkuva korostuminen ei ennusta ihmisille hyvää.

Ihanteellisinta Piispan mielestä olisi se, että ihminen tekisi itse päätöksen laiskottelemisestaan. Laiskottelu on nimittäin taitolaji. Piispa jakaakin laiskat kolmeen ryhmään: alistuviin, veijarimaisiin ja oleileviin. Alistuva laiska on niin vetelä, että laiskuus on alkanut hallita liiaksi hänen elämäänsä. Laiskuudesta on tullut ulkopuolinen voima, joka hallitsee ihmistä.

Elämänhallinnan puute ei ole koskaan Piispan mielestä hyväksi. Laiskuus maistuu makeimmalta silloin, kun se on satunnaista ja harkittua.

– Veijarimainen laiskuri paiskii töitä hullun lailla, mutta osaa myös laiskotella. Veijarit ovat vahvimmilla. Raskain osa on oleilevilla laiskoilla, joita ovat monet pitkäaikaistyöttömät. He elävät hyvin vähään tyytyen.

Piispalla laiskuuteen houkuttelemisen taustalla on huoli siitä, ettei ihminen tunne historiaansa, että yhteisöllisyys ja suhde luontoon ovat kadonneet maailmasta. Hänen mielestään yksilöllisyyden korostaminen on johtanut siihen, että ihminen elää vain itselleen ja aineelliselle hyvälle.

Eniten Piispaa kismittää se, että yksilön korostaminen on ajanut yhteisen hyvän ohi. Kiirehtijä suuntaa tarmonsa huomenna koittavaan hyvään ja rakentaa nykyisyytensä sen perustalle. Laiskuri sen sijaan on elämän realisti. Hän elää tässä ja nyt, eikä vasta huomenna.

– Todella arvokasta työtä olisi työ, jota tehtäisiin yhteiseksi hyväksi. Se tuntuu kuitenkin ihmisiltä unohtuneen, kun kaikki tavoittelevat vain omaa hyvää.

Muuttakaa Hämeeseen

Savolaisesta Piispasta ei olisi yhtään pahitteeksi, vaikka kaikki Suomen kiirulaiset muuttaisivat Hämeeseen opettelemaan laiskuuden ja hitauden syvintä olemusta. Mitä hitaammin ihminen elää, sitä enemmän hänellä on aikaa ajatella, mihin ollaan menossa. Elämäkin tuntuu sitäpaitsi kulkevan huomattavasti hitaammin ohitse, kun antaa sille aikaa.

– Pakoton aika on kaiken uuden ja luovan edellytys. Mitään uutta ei synny kiireellä, sillä silloin ei ole aikaa miettimiseen, eikä lukemiseenkaan.

Ihminen on aina kuvitellut olevansa maailman ja nyt vielä maailmankaikkeuden herra. Kun ihminen on aikansa touhottanut maapallolla, on koittanut aika kiirehtiä Kuuhun ja Marsiin. Uhkapeli yhteisellä tulevaisuudella kuuluu Piispan mielestä kiirehtivän toimenkuvaan.

– Jokaisen ihmisen kotiin pitäisi hankkia maailmankello, joka muistuttaisi siitä puolesta minuutista, jotka ihminen on ollut maapallolla maailmanhistorian kuluessa.

Jos Piispalla olisi valta, antaisi hän ihmisille taikajuomaa, joka lisäisi yhtenäisyyden tunnetta, ihmisten välistä empatiaa ja käsitystä luonnossa.

– Ja jos minä olisin jumala, minulla olisi mennyt jo ajat sitten hermot katsellessani tätä ihmisten touhuilua. Mehän olemme kuin lauma pieniä lapsia, jotka juoksevat hattaran perässä.

Päivän lehti

28.3.2020