Uutiset

Lakimuutos tutkittava tarkkaan

Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee parhaillaan esitystä tietosuojaa koskevan lain muuttamiseksi. Lain käsittely oli määrä alkaa eduskunnassa jo syyskuussa, mutta nyt aikataulu on murentumassa, sillä ministeri Susanna Huovinen (sd.) pyysi asiasta oikeuskanslerin lausunnon.

Huovinen teki perustellun ratkaisun pelkästään siksi, että tietosuojasta syntyi poikkeuksellisen vilkas keskustelu. Monissa puheenvuoroissa on arveltu, että uusi laki antaisi yrityksille liikaa valtaa ja kaventaisi yksilön perussuojaa, samalla myös ihmisoikeuksia. Vaasan yliopiston oikeustieteen professori Asko Lehtonen arvostelee kärkevästi lakimuutosta lauantain Talousuutisissa.

Tietosuojaa koskeva laki on voimassa ja nyt päämäärä on sen päivittäminen. Lakimuutosta valmisteltiin työryhmässä, joka pitää sen rukkaamista kiistatta tarpeellisena.

Lakimuutoksen perimmäinen tarkoitus on parantaa yritysten liikesalaisuuksien turvaa. Sähköpostien valvonnan tiukentamista perää etunenässä Nokia, mutta myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK haluaa yrityksille lisää valtuuksia tietoliikenteen valvomiseksi.

Lex Nokialla ajetaan takaa aivan oikeaa asiaa, sillä yrityssalaisuuksien urkkiminen ja varastaminen on kiusallista kansainvälisen talouselämän arkea. Suomi täytyy pitää maana, jonne yritykset voivat sijoittaa tutkimuksen ja tuotekehittelyn yksiköitä ilman pelkoa siitä, että löysä lainsäädäntö suojaa rikollisia.

Keskeistä on tästä eteenpäinkin pohtia, onko nykyinen laki löysä ja jos on, kuinka paljon sitä on tarpeellista tiukentaa. Koska vireillä on yksilön suojaa ja ihmisoikeuksia liippaavaa uudistus, on lain sisältöä arvioita poikkeuksellisen huolellisesti. Tässä tehtävässä oikeuskanslerin apu on tarpeen.

Tietosuojalain muuttamisesta on paisunut jo myös akateeminen kiistelyn aihe. Tämä on ymmärrettävää, koska puntarissa on oikeusvaltion keskeisiä periaatteita. Lakiuudistusta on kuitenkin arvioitava ennen muuta arkisen elämän näkökulmasta. Tarvitsevatko yritykset aidosti lisää tietoturvaa? Onko yksilön oikeuksia tarpeellista kaventaa yrityssalaisuuksien takia?

Tietosuojalaista on keskusteltu aivan kuin laki olisi jo valmis. Kun laki ei ole vielä edes eduskunnassa, on sen sisällön yksityiskohtiin jokseenkin mahdotonta ottaa kantaa. Tämän myöntäminen ei tarkoita sitä, etteikö jo nyt olisi tarpeellista punnita laajasti tietoturvaa.

Monet oikeusoppineet ovat ihmetelleet, miksi yrityksille ollaan antamassa enemmän valtuuksia kuin poliisille. Lähtökohdan pitäisi olla selvä: rikosten tutkinnassa poliisilla tulee olla kaikissa tapauksissa eniten valtuuksia.

Hieman kummallinen on yrityselämän käsitys juuri sähköpostin vaarallisuudesta. Professori Asko Lehtonen toteaa osuvasti, että yritysvakoilijat eivät suinkaan välttämättä käytä lainkaan nyt silmätikuksi otettua sähköpostia. Uusi laki tukkisi vain yhden tietoturvan aukon, eikä sitäkään kokonaan.