Uutiset

Lakkautettavien koulujen myyntiä harkitaan

Hattulassa suunnitellaan lakkautettavien koulujen eli Mauri Sariolan ja Pelkolan koulun kiinteistöjen myyntiä avoimella tarjouskilpailulla.

Hattulan valtuusto linjasi joulukuussa, että kunta luopuu kyseisistä kiinteistöistä, kun toiminta niissä loppuu. Lisäksi tarkoitus on myydä myös Lepaalla sijaitsevan Neulasen ryhmiksen kiinteistö, kun se tyhjenee.

Lepaalle hankitaan uusi päiväkotitila vuokraamalla ns. viipalepäiväkoti. Se sijoitetaan Lepaan alakoulun piha-alueelle, ja se pyritään saamaan käyttöön elokuun alussa.

Hattulan kunnanhallitus käsittelee tyhjilleen jäävien kiinteistöjen myyntiä kokouksessaan maanantaina.

Mauri Sariolan ja Pelkolan koulujen lakkautuksesta on tehty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Asian käsittely siellä on vielä kesken, mutta hallinto-oikeuden antaman välipäätöksen mukaan toimeenpanoa ei kielletty, eli kunta voi valmistella lakkautukseen liittyviä järjestelyitä. (HäSa)

Päivän lehti

22.1.2020