Uutiset

Lälläslää, länsinaapuri: meillä menee paremmin

Suomella ja suomalaisilla pyyhkii hyvin – ainakin mikäli kansainvälisiin tutkimuksiin on uskominen.

Ensin maamme listattiin maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi ja hetki sen jälkeen saimme tietää, että olemme Euroopan toiseksi onnellisinta kansaa tanskalaisten jälkeen.

Sääliksi käy listoilla perää pitäviä maita, jos kärkipaikkoja miehittävässä maassakin todellisuus näyttää tältä.

Vai kertovatko kilpailukyvystä yritysten jatkuvat irtisanomisilmoitukset? Onko lisääntyvä työuupumus merkki ihmisten onnellisuudesta?

Niin hahmottomien asioiden, kuin kilpailukyky ja onnellisuus, mittaaminen on hyvin hankalaa – jos ei mahdotonta. Eri tavoin valituilla haastateltavilla ja kysymyksillä vastaukseksi voi saada lähes mitä tahansa.

Kilpailukykyä mitattiin muun muassa haastattelemalla 36 yritysjohtajaa siitä, minkälaisena he maansa tilanteen kokevat.

Siis 36 yritysjohtajaa sai edustaa koko Suomen talouden kenttää. Otos ei ainakaan maallikon korviin kuulosta millään tavalla kattavalta.

Onnellisuutta tutkittaessa kyseltiin parilta tuhannelta ihmiseltä muun muassa heidän elämänlaadustaan, perheestään ja työstään.

Mutta jos asiat eivät ole itsellä kuta kuinkin hyvin, paljonko kiinnostaa lähteä täyttelemään sadanviidenkymmenen kohdan kyselypumaskoja?

Kaikesta valituksesta huolimatta täytyy kai silti tunnustaa, että meillä Suomessa asiat ovat suhteellisen hyvin moniin muihin maihin verrattuna.

Onnellisuus vain on samaa maata terveyden kanssa. Niihin kumpaankin kiinnittää huomiota vasta silloin, kun ne menettää.

Lisäksi tappiomielialaa ovat omiaan lietsomaan tiedotusvälineet, jotka tarttuvat negatiivisiin asioihin paljon positiivisia hanakammin.

Jos kuva ympäröivästä yhteiskunnasta omaa elinpiiriä laajemmassa mittakaavassa muodostuu tiedotusvälineiden perusteella, voi hyvinkin olla, että siitä tulee liian mollivoittoinen.

Mitä merkitystä tällaisten tutkimusten tuloksilla sitten oikeastaan on?

Jos onnellisuus määritellään mielentilaksi, jossa ihminen on tyytyväinen ympäröivään maailmaan, eikä koe tarpeelliseksi tehdä sen muuttamiseksi mitään, eikö se johda pysähtyneisyyteen?

Jos pitää paikkansa, että olemme Euroopan toiseksi onnellisinta kansaa, pitäisikö meidän huolestua siitä, että onnellisuus uhkaa kilpailukykyämme?

Ja toisaalta, paljonko juuri irtisanottua ihmistä lämmittää se, että maamme on maailman kilpailukykyisin? Mitä työuupumuksesta kärsivä välittää siitä, että kansakuntamme on Euroopan toiseksi onnellisin?

Ainakin saamme hetken verran näyttää pitkää nenää länsinaapurin suuntaan. Ehkä emme pärjää yleisurheilussa yhtä hyvin, mutta ainakin olemme kilpailukykyisempiä ja onnellisempia.

teresa.kauppila@hameensanomat.fi

Ehkä emme pärjää yleisurheilussa yhtä hyvin, mutta ainakin olemme kilpailukykyisempiä ja onnellisempia.