Uutiset

Lamavaihde ja putkiaivot rulaavat

Keski-ikäisten ja sitä vanhempien ihmisten mielestä aika kuluu älyttömän nopeasti. Niinpä ajattelemme, ettei esimerkiksi lamavuosista ole pitkä aika.

Mutta haloo! Lamavuodet olivat 1990-luvun alkupuolella eli laman päättymisestäkin on reilut kymmenen vuotta. Nyt maassamme eletään kasvun aikaa.

Sitä ei kuitenkaan politiikan eikä talouselämän päättäjien puheista voisi päätellä. Päinvastoin, joka paikassa jauhetaan taloudellisista ongelmista, tehostamisen vaatimuksista, leikkauksista, irtisanomisista ja säästöistä.

Nuorempi polvi ei edes tiedä, millaista työelämä oli ennen lamaa. Ne jotka muistavat ajan omakohtaisesti, muistelevat sitä usein kaiholla.

En edes yritä väittää, että kaikki oli ihanteellisesti 1980-luvun lopulla. Todennäköisesti työelämässä ja hallinnossa oli joissakin kohteissa oikeastikin sellaista löysyyttä, jota oli syytä karsia.

Mutta kun se karsimisen vaihde jäi päälle! Edelleen kaikkea pitäisi tehostaa vielä tehostamisen jälkeenkin, vaikka monilta ihmisiltä on jo puserrettu kaikki puserrettavissa oleva.

Tuloksena on työn ilon väheneminen ja työntekijöiden kyynistyminen, jotka ovat erittäin vakavia seurauksia. Kyynikot kaiken lisäksi levittävät ahdistavaa ilmapiiriä niidenkin joukkoon, jotka muuten vielä jaksaisivat yrittää tehdä parhaansa.

Kiire tappaa usein myös kaikenlaisen luovuuden. Uusia ideoita on turha odottaa ihmiseltä, jolla on koko ajan liikaa töitä ja kauhea stressi. Luovuus edellyttää yleensä juuri sitä päättäjien kammoksumaa löysyyttä.

Valitettavaa on se, että löysät pois -ajattelu on vallannut koulumaailmankin. Kuvittelevatko päättäjämme, että tulevia menestyjiä synnytetään työntämällä koululaiset mahdollisimman yksipuoliseen lukuaineputkeen? Esimerkiksi kuvaamataide ja musiikki ovat joidenkin mielestä turhia aineita, joille uhrattu aika on pois jostain tärkeämmästä.

Miksi ei vieläkään tajuta, että ihminen tarvitsee ns. turhaakin. Siis aivomme tarvitsevat. Putkiaivoilla ei nykyään pärjää läheskään joka alalla.

Lauantain Helsingin Sanomissa haastateltiin Merja Karppista, joka on Helsinki Business Collegen kansainvälinen johtaja. Hän ehdottaa, että insinööreille alettaisiin opettaa japanin kieltä.

Ei niinkään siksi, että he saavuttaisivat sujuvan kielitaidon, vaan siksi, että he oppisivat ajattelemaan uudella tavalla.

Karppinen sanoo hauskasti, että suomalaisella insinöörillä on suomalaisen insinöörin aivot. Uusi kielioppi ja uudenlaiset kirjainmerkit voisivat vääntää näitä putkia vähän uuteen asentoon. Ehkä keksintöjäkin alkaisi syntyä samaan tapaan kuin Japanissa.

Myös taide voisi tehdä hyvää meille ja ajattelullemme, ja erityisesti koululaisten aivoille. Kai haluamme, että tulevaisuutemme tekijät oppivat ajattelemaan mahdollisimman monipuolisesti ja kehittämään yhteiskuntaamme nykyistä paremmaksi.

Puhumattakaan siitä, ettemme kyllä selviä talouskilvassakaan pelkkien putkiaivo-insinöörien varassa.

paivi.ojala@hameensanomat.fi

Päivän lehti

4.4.2020