Uutiset

Lammin Osuuskauppa sulautuu Osuuskauppa Hämeenmaahan

Lammin Osuuskaupan jäsenet päättivät lauantaisessa osuuskunnan kokouksessaan, ettei yhdistymistä vastaan enää harata. Päätökseen tarvittiin kahden kolmasosan hyväksyntä, mikä ylittyi äänestyksessä reilusti. Lähes 80 prosenttia äänistä puolsi Lammin Osuuskaupan sulautumista Osuuskauppa Hämeenmaahan.

Vaikka päätös oli näin selkeä, myöntää Lammin Osuuskaupan toimitusjohtaja Jouni Jokinen tuntevansa suurta helpotusta. Tapahtumien taustalla oli viisi vuotta sitten karille karahtanut yhdistymisyritys. Uutta yritystä viriteltäessä käyntiin oli Lammin Osuuskauppa ollut selvästi aloitteellinen osapuoli, ja asiaa puolsivat hallitus, hallintoneuvosto ja toimitusjohtaja.

?Jos taas olisi äänestetty vastaan, olisi se ollut meille aikamoinen epäluottamuslause ja johtanut mahdollisesti jopa joidenkin eroamiseen, Jokinen sanoo. (HäSa)