Uutiset

Lammin Salibandy kukisti M-Teamin

Lammin Salibandy palasi parin viikon tauon jälkeen tositoimiin ja matkasi Helsinkiin M-Teamin vieraaksi, joka oli avannut Divarin vahvasti neljällä voitolla.

Molemmat pelasivat tarkkaa peliä, mutta LaSB oli kaksi erää terävämpi maalipaikoissaan ja eteni 3–0-johtoon.

Avauserässä Jussi Toitturi onnistui maalinteossa ja toisessa erässä Tino Nivala (2+0) kahdesti. Syöttöpisteet saivat Miikka Pentikäinen ja Rasmus Kainulainen.

– Videoita oli tutkittu ja totesimme, että voimme ihan hyvin voittaa. Asemasotaahan tuo oli ja peluutuksellamme eliminoimme vastustajan tehoketjun. Kaksi erää meni suunnitelman mukaan. Hyvin onnistuimme ja koko jengi puolusti tiiviisti, jutteli LaSBin valmentajista Kalle Tyrkäs.

M-Team nousi vielä maalin päähän, kun ajassa 52.12 Riku Reunamäki ohitti LaSBin maalivahti Kaapo Kettusen rangaistuslaukauksella.

Kettuselle kertyi 27 torjuntaa, kun vastapäässä selvittiin 19 torjunnalla. Erityisesti päätöserässä laukauksia sateli kohti Kettusta, mutta voitto LaSBille maalein 3–2 (1–0, 2–0, 0–2) ja paikka keskikastissa vankistui.

Sunnuntaina LaSB kohtaa Huittisissa Suomen cupin 4. kierroksella 3. divisioonan SBS Rupun.

– Vastustajasta ei ole paljon tietoa. He pudottivat toisen divarijengin Wirmon edellisellä kierroksella ja ovat varmaan intoa täynnä, mutta tuplaviikonloppu on aiemmin sopinut meille hyvin, Tyrkäs ennakoi. (HäSa)

Asiasanat