Kolumnit Uutiset

Lampelat sormissamme

Tiedäthän, kuinka pieni haava sormessa osaa olla ärsyttävä. Se kirvelee käsiä pestessä, ei rupeudu ja osuu koko ajan johonkin ja tihuuttaa verta.

Tällaisia pieniä harmittomia haavoja meillä on elämässä paljon. Ne keikkuvat julkisuudessa ja jotenkin ärsyttävät hermokeskusta. Niin kuin nyt vaikka asianajaja Heikki Lampela.

Hänestä on viimeisimmässä Imagessa juttu. Siinä Lampela kertoo pimahtamisestaan, rakkauden kaipuustaan ja siitä, kuinka kohujulkisuus on hiljentänyt toimiston.

Lampela ihmettelee, mikseivät ihmiset saa olla avoimia ja kertoa tunne-elämästään, vaikka ovat samaan aikaan arvostettuja bisneselämässä. Miksi pitää kuulua johonkin muottiin, jonka joku on sinulle luonut?

Suomalaisessa kulttuurissa asianajan kuuluu olla uskottavan kuiva ja asiallinen.

Lampeloita, viidenkympin villityksen kourissa eläviä tai vain syntymähumalaisia, meillä on muutamia. On Hjallis Harkimoa, Toivo Sukaria, Markku Ritaluomaa ja Juhani Palmua. Kaikki oman alansa menestyjiä, mutta mihinkään muottiin heitä ei voi pakottaa.

Esimerkkinaisia on jotenkin vaikeampi löytää. Heidät jotenkin luokitellaan heti bimbo-listalle, eikä heitä voi ottaa vakavasti.

Mitä sitten, jos joku ei sovi perinteiseen muottiin? Onko se oikeasti niin vakavaa?

Ortodoksipappi saa ottaa viiniä ja puhua hyvästä ruuasta. Samaan aikaan luterilaisen papin viininmaistajaiset ovat – no, jotenkin liian paheellisia ja synnillisiä.

Esimerkkejä voisi keksiä lukuisia.

Suomalaisessa kulttuurissa saa olla vähän sekaisin vain alkoholin vaikutuksen alaisena. Humalassa on lupa höllentää ja paisua oman muotin ulkopuolelle. Mutta auta armias, jos sinne jää vähän pidemmäksi aikaa kuin yhdeksi illaksi. Ei hyvä heilu. Suutari pysyköön lestissään.

Parempihan tietenkin olisi, jos pieni haava sormessa sidottaisiin läpinäkyvällä laastarilla mahdollisimman huomaamattomaksi, ettei se pääsisi ärsyttämään tai ärsyyntymään.

Elämä olisi niin helppoa ja yksinkertaista.

Onneksi sentään meillä on pieniä haavoja, jotka eivät tyrehdy heti laastarin alle vaan herättelevät huomaamaan, ettei pieni kipu ole pahasta.

Jos joku kanssaihminen on omasta mielestä vähän höhlä, niin olkoon. Ei se tarkoita sitä, etteikö hän osaisi hoitaa työtään. Se voi tarkoittaa sitä, että näkökulma on avarampi kuin muotissa.

Päivän lehti

1.4.2020