Kolumnit Uutiset

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Kulttuurivieras

Keväällä 1981 kirjoitin ylioppilasaineen otsikolla Lännenelokuvan historia. Jos oikein muistan, käsittelin viisisivuisessa esseessäni myös elokuvien suhdetta historialliseen villiin länteen ja sain siitä ällän ja plussia perään.

Nyt on Hesarin pitkäaikainen leffakriitikko Pertti Avola yrittänyt samaa parisataasivuisessa runsaasti kuvitetussa kirjassa Ruutia valkokankaalla. Tietokirjan vaatimustaso on kuitenkin hieman toinen kuin ylioppilasaineen. Ainakin sen pitäisi olla.

Avola on tajunnut tehtävän mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.

Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja perusteokseksikin kirja on hieman haparoiva. Suurimpaan osaan vanhoista länkkäreistä suhtaudutaan yliolkaisesti, spageteista hyväksytään vain Leone ja osin Corbucci.

Avola arvottaa elokuvia lähinnä sen mukaan, miten tarkkaan niissä noudatetaan lännen historiallista totuutta ja kansatieteellisiä yksityiskohtia. Mitä mutaisempaa, sen parempaa.

Kyllähän minäkin 70-luvun mutalänkkäreistä tykkään, ja 2000-luvun tv-sarjasta Deadwood, mutta pidän myös monesta muunlaisesta länkkäristä. John Waynen kutsuminen taantumukselliseksi tuo mieleen, että osa Avolan tekstistä on ehkä peräisin 70-luvulta.  

Avolan kirjaa vaivaa myös sama mikä monta muutakin elokuvakirjaa sen jälkeen, kun ranskalaiskriitikot 50-luvulla keksivät auteur-teorian. Aivan kuin ikänsä elokuvista kirjoittaneella miehellä ei olisi hajuakaan siitä, miten elokuvia tehdään. Avolan mukaan ohjaajat synnyttävät yksinään elokuvan tarinan ja sanoman ja näyttelijät päättävät omin päin, miten osiaan esittävät. 

Käsikirjoittajista mainitaan ensimmäisellä sadalla sivulla vain Peckinpahin käsikirjoittajakumppani Rudy Wurlitzer sekä Leon Uris, joka Avolan mielestä teki anteeksiantamattoman historiallisen virheen tappamalla Johnny Ringon OK Corralin taistelussa. Tämä yksityiskohtahan ei tietenkään voi olla ohjaajan tai tuottajan tai myöhemmin mukaan palkatun käsikirjoitustohtorin neronleimaus.

Uudemmista elokuvista mainitaan joskus käsikirjoittajakin, mutta esimerkiksi Coenin veljesten ohjaaman ja käsikirjoittaman No Country for Old Men -filmin kohdalla unohdetaan Cormac McCarthyn romaani Vanhojen miesten maa, johon elokuva perustuu. 

Postiivista on, että löysin kirjasta muutaman ennenenäkemättömän leffan, joka sietäisi tarkistaa. Se on kuitenkin aina elokuvakirjojen perimmäinen tehtävä: saada lukija kiinnostumaan niistä filmeistä, joita se käsittelee.

Kirjoittaja on kirjailija, Hämeenlinna.
tapani.bagge@gmail.com

Tuoreimpia artikkeleita