Uutiset

Lapsellista homojen jahtaamista

Kirkossa on ristiriitoja – ja kas kummaa, jälleen on käynnissä homojahti.

Kirkon sisällä toimivat lahkolaiset kuppikunnat yhdistivät voimansa Älä lannistu -kampanjassa. Netissä pyörii video, jota tuhannet ihmiset ovat pitäneet sen verran härskinä, että he ovat sanoneet kirkolle hyvästit.

Jotain vikaa kampanjassa on tekijöidenkin mielestä, koska sen lopettamista harkitaan.

Kampanjalla on tuttu ylistäjä, kristillisten puoluejohtaja Päivi Räsänen, ennenkin homoja kurittanut poliitikko. Hän kertoo Ilta-Sanomissa, ettei tiennyt etukäteen sopivasti vaalien alla syntyneestä kampanjasta.

Tieto kulkee huonosti pienessä puolueessa, sillä Räsäsen lähipiiri on kampanjan keskeisiä toteuttajia.

Videopätkällä Älä alistu parikymppinen Anni kertoo tarinansa. Anni kiinnostui murrosiässä tytöistä ja ainakin yhden kanssa hänellä oli jotain seksipuuhaa.

Kun Anni tuli uskoon, hän jätti biseksuaalisen elämän ja nyt hän seurustelee pojan kanssa.

Sanoma on selvä: kun tulee uskoon, voi parantua homoudesta ja tulla normaaliksi ihmiseksi. Anni tiivistää parantumisensa Räsäsen suitsuttamin sanoin näin:

– Jos murhaaja pystyy parantumaan, niin miksei homokin.

Annin tarina on niin surkea, ala-arvoinen ja lapsellinen, ettei siitä ole kirkosta eroamisen syyksi. Ei sitten millään.

Tuomion julistaminen tässä on rumaa ja tylyä, sillä juttu on tehty sydänverellä, mutta lopputulosta ei voi kaunistella. Ei voi, koska herkässä mielentilassa oleva lapsi ja nuori voi ottaa sen ihan todesta.

Älä alistu ei edes todista mistään parantumisesta. Anni oli murrosiässä aivan normaali nuori, joka haki omaa seksuaalisuuttaan myös omaan sukupuoleensa tutustumalla.

Tämän ymmärtämiseksi riittävät perustiedot ihmisen seksuaalisesta kasvusta. Pitää ilmeisesti olla lahkolainen valopää, jotta ymmärtää seksuaalisen kasvun nuoresta aikuiseksi sairaudeksi.

Annin tilitys panee kysymään, mihin siitä syntynyt suuri meteli perustuu.

Tämän tason puuhastelut on tehty unohdettavaksi.

Laajasti ottaen Älä alistu on homo- ja ihmisvastaista kampanjaa ja tässä mielessä on ymmärrettävissä sen saama kiihkeä vastaanotto.

Seksuaalivähemmistöjä loukkaa kaiketi jälleen eniten viittaus sairauteen ja siitä paranemiseen. Nyt lämmitetään vanhaa höpinää ”eheytymisestä”, joka leipoo homosta heteron.

Parantua voi ja parantuneita on paljon, vakuuttavat ”eheyttäjät”. He ovat kummaa porukkaa: tuskin kukaan on heitä nähnyt, mutta silti heitä on paljon!

Hyvin salaperäistä! Yleensä ihminen on parantumisestaan iloinen ja julistaa tervehtymisen ilosanomaa tuntemattomille jopa kassajonossa. Nämä terveeksi tulleet häviävät oudosti jonnekin.

Voiko homosta tulla hetero? Heteron sopii kysyä, voiko hänestä tulla homo.