Kolumnit Uutiset

Lasareetit uuteen asentoon

Mikäli terveistä elämäntavoista ja rohdospuotien ihmeravinteista huolimatta nivelet tulisivat niin kipeiksi, että pitäisi laitattaa nailonia tilalle, olisiko aivan mahdotonta hoidattaa asia Tampereella?

Sellaiseen ajatukseen taitaa olla viisasta hiljalleen totutella, jos polvia ja lonkkia alati kolottaa.

Mikäli ihminen kerran elämässään tarvitsee mainitun operaation, pitääkö se välttämättä tehdä kotikaupungissa? Hyvä tietysti olisi, että joka kylässä olisi terveydenhuollon supermarket, mutta se ei taida olla mahdollista. 

Tämänhetkistä vaatimattomampi palveluvarustus, synnyttämö, suonikohjusirkkeli ja prostatahöyläämö taitavat olla Kanta-Hämeen keskussairaalan tulevia ydinalueita. Vaativat operaatiot keskitetään isoihin yksiköihin.

Yhteiskunnan rahat yksinkertaisesti loppuvat ja päättäjillä on epäkiitollinen tehtävä luokittaa lasareetit uuteen asentoon. Uudistuksessa Kanta-Häme on valitettavasti luovuttaja, ei voittaja.

Yhtä eikä edes kahta yksittäistä syytä näköalattomuuteen ei ole olemassa. Maakunnan elämänsuonta on vuosikymmenten aikana isketty liittämällä nykyinen Akaa, Valkeakoski ja Urjala Pirkanmaahan ja Somero Varsinais-Suomeen.

Siirtojen myötä maakunnan väkiluku väheni yli 50 000 asukkaalla, joista olisi varmasti iloa ja riemua nyt, kun keskussairaaloita kuurnitaan.

Kanta-Hämeessä on kyllä itsekin osattu sössiä. Vuosien riitely, ajoin jopa vihanpidoksi yltynyt vääntö kolmen kaupungin kesken ja erityisesti sairaanhoidossa, ei varmasti ole jäänyt Helsingissä huomaamatta.

Hämeenlinna, Riihimäki ja Forssa ovat nujunneet siitä, millaisia sairaaloita niissä ylläpidetään. Kyse on enemmästä kuin luovasta jännitteestä. Maakunnan voima on huvennut nurkkakuntaiseen kotirataotteluun.

Poliittisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä on yritetty väkisin ylläpitää kolmea sairaalaa, vaikka niiden välimatka on muutaman kymmenen kilometriä.

Riitelevällä ja pienellä muuttotappiomaakunnalla on helppo pyyhkiä pöytää vallankin, kun vaalipiirin poliittinen voima on ystävyysmaakunnassa Päijät-Hämeessä.

Hämeenlinnassa ja maakunnassa laajemminkin kiivaillaan oman sairaalan puolesta. Se on oikein ja kuuluu poliitikkojen työhön, mutta juuri nyt ei näytä kovin hyvältä.

Uusi keskussairaala on vasta pilkkeenä päättäjien silmäkulmissa. Tontti on toki katsottuna, mutta ei ostettuna, eikä toisen maalle saa rakentaa.

Meillä uskotaan, että juna tuo, mutta se myös vie, jos sattuu pysähtymään. Sairaalasta ei päätetä enää maakunnassa, vaan tasavallan hallituksessa, mutta ei nykyisessä.

Sijainti maan keskeisellä kasvukäytävällä ei ole automaatti kukoistavaan tulevaisuuteen. Sairaalan menestykseen vaikuttaa myös valinnanvapaus. Todellinen kilpailu on uutta monelle sairaalle.

Onnistumisiakin toki on. Muuan isäntämies sai tekonivelen Riihimäellä ja lopputarkastuksessa nuori ortopedi kehaisi työtään toteamalla, että tällä polvella kävelee vaivoitta hautaan asti.

– Meillä kotipuolessa on kylläkin sellainen vanha tapa, että loppumatka kannetaan, tokaisi toipilas.

 

Jukka Viitaniemi

viitaniemet@pp.inet.fi

Kirjoittaja on ansaittuja eläkepäiviään viettävä Hämeen Sanomien pitkäaikainen toimittaja.