Uutiset

LaSBille karvas jatkoaikatappio

Lammin Salibandylle jäi luu käteen salibandyn Divarin lauantain Sipoon ottelussa. Pisteitä kipeästi kaipaava joukkue hävisi ÅIF:lle jatkoajalle huipentuneessa ottelussa maalein 6–5 (2–2, 2–1, 1–2, 1–0). Tappio oli viides perättäinen lammilaisille.

Sipoolaisten sankari oli Jesse Tolvanen, joka iski voitto-osuman vain neljä sekuntia ennen jatkoajan päättymistä.

– Kyllä nuorta joukkuettamme nyt koetellaan. Tämä oli todella harmittava tappio, myönsi LaSBin valmentaja Kai Vitie.

LaSBin peliä leimasi jälleen kerran epätasaisuus. Hyvän alun jälkeen joukkueen peli passivoitui ja ÅIF pääsi otteluun mukaan.

– Otamme jäähyjäkin nyt ihan liikaa, ja otteluitahan ei voiteta jäähypenkillä istuen. Tänäänkin kaveri latoi kaksi ylivoima-asumaa toisessa erässä.

– Varsinaisen peliajan lopussa venyimme vielä hienosti tasoihin kuudella viittä vastaan, mutta sitä kuuluisaa 60 minuutin hyvää esitystä emme vaan tahdo millään saada aikaan, Vitie harmitteli.

LaSBin tehomiehiä olivat Tino Nivala (2+1), Miikka Pentikäinen (1+1), Heikki Hätönen (1+1), Mikael Mantila (1+0) ja Jere Liljenbäck (0+2).

Maalivahti Pasi Järvinen torjui 14 kertaa. ÅIF:n veskari Tuomas Laine puuttui peliin puolestaan 23 kertaa.

ÅIF:n pelaajista varsinaisella peliajalla kunnostautui Atte Huovinen, joka iski hattutempun ja syötti kaksi maalia.

LasBin pelit jatkuvat joulutauon jälkeen tammikuun 4. päivänä. Joukkue kohtaa tuolloin kotikentällään Lammin liikuntahallissa tuimassa derbyssä Hämeenlinnan toisen Divari-joukkueen Steelersin. (HäSa)

Asiasanat