Uutiset

LaSBin jatkaa taistelua sarjapaikastaan

Lammin Salibandy taisteli tärkeän voiton, kun Divarin keskikastin keravalainen Blackbirds kaatui lopulta selvin lukemin 9–3 (1–1, 3–1, 5–1).

Voitto oli vasta kauden toinen kotikaukalossa Hakkalassa. LaSB on edelleen pisteen putoamisviivan alapuolella. Neljän pisteen sisällä on viisi joukkuetta, kun jäljellä on kolme ottelua.

– Mukava on voittaa täälläkin, kauden ehjin pelimme. Kyllähän takaraivoissa oli nuo aiemmat kotipelit, joissa voitto on menetetty viimeisessä erässä, hehkutti LaSBin valmentajista Kai Vitie hymyssä suin.

– Toinen erä on ollut meillä vahva ja niin tänäänkin. Ylivoimien tappaminen ja maalivahtimme Kaapo Kettusen huippupeli olivat ottelun ratkaisuja. Vastassa oli sarjan paras ylivoimajoukkue ja eniten maaleja tehnyt ryhmä. Nyt meni vain kolme maalia omiin, eikä yhtään ylivoimalla.

Uusittu ykkösketju tehokkaana

LaSBin ykkösketjuun Heikki Hätösen ja Tino Nivalan rinnalle oli nostettu Roope Kainulainen.

– Halusimme kokeilla jotain uutta, ja sehän toimi todella hyvin, Vitie totesi.

Tino Nivala iski tehot 4+3 ja Hätönen (1+2) ja Kainulainen (1+2) säestivät lmainiostii. Ketju sai paljon peliaikaa ja vei selvän voiton vastustajan ykkösketjusta, joka on ollut lohkon tehokkaimpia.

– Kerrankin osuin paikoista, vaikka ainahan siinä tuuriakin on. Painotimme etukäteen, että vedämme paljon, niin eiköhän pallo kerrankin ole meidän puolella ja näinhän se meni. Kaverilta loppui jalat, kuten meille on usein käynyt. Taistelu jatkuu, tehomies Nivala kertoi.

Koko joukkue taisteli hyvin, ja maalinteossa onnistuivat myös tärkeät osumat iskeneet Arttu Leppäkoski (6–3) ja puolustajat Miikka Pentikäinen (4–2) ja Jere Liljenbäck (8–3). Syöttöpisteen saivat Rasmus Kainulainen ja Miiro Maunula.

Maalihanat ja ylivoima hyytyivät

Vieraiden etsikkoajat olivat toisen erän lopussa ja kolmannen alussa, kun Blackbirds sai pyörittää neljä minuuttia putkeen ylivoimaa tilanteessa 4–2 ja vielä kertaalleen tilanteessa 6–3.

Pistepörssin kärkimies Jyri Laine onnistui vain kertaalleen aisaparinsa Mikko Piipon (0+2) syötöstä. Vaarallinen kaksikko juoni muutaman paikan, mutta LaSBin maalilla loistopeliin venynyt Kaapo Kettunen otti tarvittavat kopit. Mukaan mahtui useampikin ”gamesaver”.

Vieraiden päävalmentaja Matti Kaipio oli vähäsanainen tappion jälkeen, mutta antoi reilusti tunnustuksen voittajille.

– Kotijoukkue oli vahva ja taitava. Meille peli oli vaikea. Elämme onnistumisten kautta. Nyt jouduimme tekemään paljon töitä paikkojen eteen ja häirintäpeli sekä loistava maalivahti estivät onnistumisemme. Päätöserään tulimme kahdella ketjulla ja yritimme peluutuksella vaikuttaa vaihtorytmiin. Se onnistuikin, mutta paikoistakaan ei mennyt. Oikea joukkue voitti, Kaipio summasi. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

30.5.2020