Uutiset

Laser leikkaa yhä useamman sielun peilin

Silmäkirurgien leikkauspöydillä näkyy, että silmien laserleikkaus on kasvattanut suosiotaan.

-Koko alalta ei oikeastaan ole kasvulukuja olemassa, mutta pelkästään Medilaserin taittovirheleikkauksissa on tasaista 15-20 prosentin lisäystä vuodessa, Medilaserin toimitusjohtaja Asko Koskinen kertoo.

Kysynnän kasvaessa valtakunnallisen Medilaserin toiminta on silti laajentunut uusiin kaupunkeihin. Hämeenlinnaan avattiin toimipistei vuonna 2010, kun yritys osti Hämeen Silmäkeskuksen. Hämeenlinnassa ei kuitenkaan tehdä itse leikkauksia, vaan niihin liittyviä esitutkimuksia ja leikkauksen jälkeisiä kontrollikäyntejä.

-Jos haluaa elää ilman silmälaseja, niin silloin taittovirhekirurgia on ratkaisu, sanoo silmätautien erikoislääkäri ja silmäkirurgi Petri Oksman Medilaserilta.

Leikkaus maksaa itsensä takaisin

Riihimäkeläiselle Santtu Kupariselle silmäkirurgia nimenomaan oli ratkaisu. Hän koki perinteiset silmälasit vaivaksi etenkin urheillessa, joten piilolinssit olivat ahkerassa käytössä.

-Käytin piilolinssejä ehkä liiankin paljon, sillä silmät ärtyivät.

Kuparinen kävi taittovirheleikkauksessa vuonna 1996 sen jälkeen, kun aukeaman kokoinen sanomalehtijuttu leikkauksista kiinnitti miehen huomion. Päätöstä ei ollut vaikea tehdä, vaikka leikkaus tuohon aikaan maksoi 10 000 markan tienoilla per silmä.

-Olihan se iso raha, mutta minulle silmälasit olivat asia, josta halusin eroon tavalla tai toisella. Kun se tuli mahdolliseksi, ei hinta oikeastaan kauhistuttanut, Kuparinen sanoo.

-Leikkauksesta on nyt aikaa mennyt sellainen 15 vuotta. Eiköhän leikkaus ole hintansa jo haukannut, kun pokien ja piilolasien uusimiset ovat jääneet väliin.

Optiseen alaan vielä matkaa

Koskinen sanoo, että silmäkirurgian alalla on kuitenkin vielä kirittävää silmälasimarkkinoihin nähden. Karkean arvion mukaan vuosittain leikataan noin 15 000 suomalaista silmäparia. Silmälaseja taas myydään samassa ajassa puolitoista miljoonaa kappaletta.

-Silmälasien käyttäjiä on kuitenkin 3,5 miljoonaa, joten silmäkirurgiassa puhutaan aika pienistä luvuista optiseen alaan verrattuna.

Ensimmäiset silmien laserleikkaukset tehtiin Suomessa vuonna 1991. Tämän jälkeen alan toimijoiden määrä on kasvanut niin, että kilpailu on etenkin suurilla paikkakunnilla tiukkaa.

Silmäleikkaus maksaa tätä nykyä suomalaisklinikoilla reilut 3 000 euroa. Hinta koostuu suorista kuluista, kuten lääkärinpalkkioista, sekä normaaleista liikekuluista ja laitteiden hinnoista.

Silmäkirurgiaan ei hintakilpailu kuulu

Alan yritysten keino pärjätä onkin saada leikkausvolyymit korkealle, sillä leikkaushinnoilla ei voi lähteä kilpailemaan.

-Esimerkiksi laserlaitteet ja niiden huollot ovat erittäin kalliita, joten leikkauksia täytyy suorittaa tietty määrä, jotta laitteet saadaan maksetuiksi, Koskinen sanoo.

-Laitteet ovat kalliita ja osaava henkilökunta maksaa. Jos halutaan säilyttää toiminnan korkea taso, niin asiakashinnat eivät tule alas. Tämä on kuitenkin tarkkaa mikrokirurgiaa, ei torikauppaa, Oksman heittää. (HäSa)