fbpx
Uutiset

Laskuvarjohyppääjillä onnistunut kenraaliharjoitus

Hämeen Laskuvarjourheilijoiden kotikentällä Vesivehmaalla nähtiin harvinaisia kupukuvioita viime viikonvaihteessa. Kahdeksan hyppääjää, osa jopa Virosta saakka, tekivät kuvioita avatuilla varjoilla. Biplane timantti – eli timanttimuodostelma, jossa hyppääjiä on neljän sijasta kahdeksan – hypättiin lauantaina. Biplane timantti on hypätty vain kerran aikaisemmin Suomessa.

Biplane timanttimuodostelmassa olivat mukana HLU:sta Marko Paukkunen, Heikki Kammonen, Jari Lehti sekä Pasi ja Matti Pirttikoski. Jyväskylästä mukana oli Jukka Rönkkö sekä Virosta Katrin Raudsik ja Indrek Pappel. Heistä ainoastaan Pasi Pirttikoski oli mukana edellisessä timanttimuodostelmassa. Hän myös organisoi molemmat hypyt.

Kupukuviohyppääjät harjoittelivat tulevaa kansainvälistä leiriä varten. Suomesta Saksaan lähtee kolme hyppääjää, Pasi ja Martti Pirttikoski sekä Heikki Kammonen. He kaikki edustavat HLU:ta.

Saksan Finsterwaldeen kokoontuu vajaat 30 hyppääjää. Hyppääjiä tapahtumaan on tulossa peräti seitsemästä eri maasta. Mukana ovat myös Vesivehmaalla käyneet virolaiset. Leiri on ensimmäinen tapahtuma, jonka tavoitteena on uusi Euroopan ennätys kesällä 2016.

Lajin Suomen ennätys on HLU:n tekemä 17 hyppääjän timanttimuodostelma. Ennätys on hypätty jo vuonna 1999. Suomen ennätys on hyvä, sillä vain parin eurooppalaisen maan ennätys on isompi. Esimerkiksi Ruotsin ennätys on 12 hyppääjän torni ja norjalaisetkin ovat tehneet vain 11 hyppääjän kuvion. Venäläiset hyppäsivät kesällä 26 hyppääjän timanttimuodostelman.

Asiasanat

Menot