Uutiset

Lasten oppimista on tuettava

Koulupäivän rakenteen uudistamista koskeva avaukseni on herättänyt kiitettävän paljon julkista keskustelua. Olen ehdottanut koulupäivän eheyttämistä siten, että koulupäivä muodostaisi nykyistä tasapainoisemman, oppimiseen aidosti kannustavan kokonaisuuden.

Lähtökohtana olisi perheiden sekä lasten ja nuorten omien tarpeiden sekä oppimisedellytysten tukeminen. Kyse ei ole koulupäivän pakollisesta pidentämisestä.

Eheytetty koulupäivä tarkoittaa rytmin vaihtoa rauhallisempaan, kiireettömämpään ja yksilöllisiä vaihtoehtoja sallivampaan suuntaan. Se vähentää koulupäivän pakonomaisuutta, kun se antaa lapsille – heidän ja heidän vanhempiensa niin halutessa – lisää mahdollisuuksia aktiiviseen osallistumiseen osaavassa ohjauksessa.

Uudistuksella siis pyritään irtautumaan kouluissa siitä pakkotahtisuuden tunnelmasta, joka työelämässä on jo liiankin tuttua.

Perheen ajankäytön ja työelämän yhteensovittamista tuetaan jo pienten koululaisten osalta koulun vapaaehtoisessa aamu- ja iltapäivätoiminnassa.

Aamu- ja iltapäivätoiminta käynnistettiin hallituksessa hyvässä yhteisymmärryksessä ollessani valtiovarainministeri. Siihen oltiin valmiita myös panostamaan varsin runsaasti valtion budjettirahoitusta.

Valmistumassa oleva aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi tulee osoittamaan että tämän toiminnan avulla on voitu tukea lasten kasvatusta ja lisätä heidän mielenkiintoaan koulua kohtaan.

Koulupäivän eheyttäminen on jatkumo tälle toiminnalle ja toisi vastaavankaltaisen mahdollisuuden myös isommille koululaisille. Eheytetty koulupäiväkin lähtee vain ja ainoastaan vapaaehtoisuuden pohjalta.

Viimeistään nyt olisi tunnustettava, että lasten ei ole välttämättä hyvä viettää yksin ilman vanhempien ihmisten seuraa pitkiä aikoja.

Yhteiskunnassa vallitsevien arvojen koveneminen, työelämän kilpailun ja epävarmuuden lisääntyminen sekä perherakenteiden muuttuminen vaikuttavat niin lasten, nuorten kuin heidän vanhempiensakin hyvinvointiin.

Varhaisella tuella ja lasten ja nuorten hyvinvoinnilla on kansantaloudellisestikin vain myönteisiä vaikutuksia. On todella aika tarttua toimeen.

Antti Kalliomäki

opetusministeri (sd.)

Päivän lehti

24.5.2020