Uutiset

Lastenrattaiden paraati onnistui säilyttämään kuntalisän

-Mä en tahdo tarhaan. Mä haluan jätskiä. Melkein viisivuotias Leevi Paitula johti tiistai-iltapäivänä useiden kymmenien lastenrattaiden mielenosoituskulkuetta, joka teki kunniakierroksen Reskalla ja palasi sitten takaisin torille.

Facebookissa ja muussa mediassa oli pikavauhtia kutsuttu koolle mielenosoitus vastustamaan kotihoidontuen kuntalisän, ns. Hämeenlinna-lisän lakkautusta.

Lasten ja nuorten lautakunta päätti lopulta yksimielisesti säilyttää kuntalisän nykyisellään.

Lastenrattaiden paraati onnistui säilyttämään kuntalisän

Lasten ja nuorten lautakunta pyörsi suunnitelman pitkän pohdinnan jälkeen.

Keskustelun kuluessa jäsen Sari Myllykangas (sd.) ehdotti lautakunnan demariryhmän ja kristillisten edustajan esityksenä, että kotihoidon tuen kuntalisän maksamista jatketaan nykyisellään. Satu Leppänen (kesk.) ja Paavo Raappana (vihr.) kannattivat ehdotusta.

Tosin näin budjetti ylittyy arviolta 700 000 eurolla. Lautakunnan on esitettävä lisämäärärahaa tai löydettävä jokin muu säästökohde.

Muutamat lautakunnan jäsenet, ainakin Ari Ahlstén (sd.), Kylli Kylliäinen (kd.) ja Paavo Raappana (vihr.) uskaltautuivat torille tapaamaan mielenosoittajia.

He saivat Irma Taavelalta käteensä noin 800 nimen vastustusadressin. Lisäksi oli kerätty toinen yli sadan nimen vastustuslista.

Kylli Kylliäisen mukaan jo alkuvuodesta oli tiedossa, että kuntalisään oli liian vähän rahaa. Sitten tehtiin pitkään selvityksiä.

-Sitten tuli kova kiire lopettaa koko lisä parissa kuukaudessa.

Mistä moinen kiire?

Paikalle tulleet perheet hämmästelivät juuri tuota kiirettä.

-Aika huonoa suunnittelua, että näin nopeasti tehdään tällaisia päätöksiä. Tosin olimmehan täällä jo kaksi vuotta siten samasta syytä, Tuire Paitula kritisoi.

Hänellä oli rattaissa mukanaan yksivuotiaat Topias ja Viljami. Rattaiden tuntumassa häärivät melkein kolmivuotias Milja ja lähes viisivuotias isoveli Leevi.

-Meille kuntalisä on hyvä raha, noin 300 kuussa. Ostimme juuri ostimme talonkin Hämeenlinnasta.

Hän lähetti sähköpostia asiasta lautakunnan jäsenille ja tilaajajohtaja Markku Rimpelälle.

-Kolmelta jäseneltä sain vastauksenkin.

Ei välttämättä säästöä

Osa mielenosoittajista sanoi pohtivansa töihin paluuta ja päivähoitopaikan hakemista lapsille.

-Se on harmi, sillä erityisesti pienimmille olisi tärkeätä saada olla kotona edes muutamia kuukausia vanhempainvapaan jälkeen, kahden lapsensa kanssa kotona oleva Irma Taavela mietti.

Hän myös muistutti, ettei Hämeenlinna-lisän lopettaminen välttämättä säästä mitään, päin vastoin.

-Jos vanhemmat päättävät hakea lapsille päivähoitopaikkoja, se tulee kaupungille huomattavan paljon kalliimmaksi.

Ilmeisesti lautakunta päätyi samalle kannalle. (HäSa)

Päivän lehti

1.12.2020

Fingerpori

comic