Uutiset

Latopalo Lepaalla

Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikön alueella paloi perjantaina kello 13:n aikaan osa ladon lattiaa. Sitä tuhoutui pari neliötä. Ladossa olleet työkoneet eivät vaurioituneet palossa. Tulipalo oli saanut alkunsa lukitun ladon sisältä. Poliisi ja palolaitos arvelevat, että palo on joko sytytetty tahallaan tai se on syttynyt vahingossa esimerkiksi tupakantumpista. Tiloihin ei ollut murtauduttu, mutta lukitun liukuoven välistä pääsee pujottautumaan sisään. (HäSa)

Päivän lehti

26.5.2020