Uutiset

Latvian kansanedustajat eivät tahdo kiroilla tai tupakoida

Latvian kansanedustajat haluavat kieltää itseltään kiroilun ja tupakoinnin julkisilla paikoilla. Yli kaksi kolmasosaa Baltian maan parlamentista kannatti äänestyksessä aloitetta uudesta eettisestä ohjeesta.

Moraalikoodin on määrä kohottaa parlamentin debatin tasoa.

– Tähän asti keskustelumme on ollut karjumista ja rääkymistä markkinoilla, kuvailee idean isä, vihreiden ja maanviljelijöiden unionia edustava Janis Strazdins.

Jos joku rikkoo uutta sääntöä, hänen nimensä ja rikkeensä julkistetaan.

Kiroilijoilla ja röyhyttelijöillä on kuitenkin vielä pientä toivoa. Moraalimääräys on vielä hyväksyttävä parlamentin lopullisessa käsittelyssä.

STT

Autoilija sekaantui demonin ja vampyyrin perheriitaan

Autoilija Länsi-Virginian Kingwoodissa joutui poikkeuksellisen hankalaan tilanteeseen. Vai haluaisiko joku todellakin ajautua keskelle vampyyrin ja demonin perheriitaa?

Naamiaistunnelmat olivat ilmeisesti olleet pariskunnalle liikaa. Vampyyriksi pukeutunut Angela Caplinger pysäytti auton ja pyysi kuljettajaa viemään hänet virkavallan juttusille. Autoilija otti vampyyri-Angelan kyytiin vain huomatakseen, että liikkuvan auton konepellin päällä killuu itse paholainen.

Demoniksi pukeutunut Roy Wade Caplinger tuli mukaan kyytiin, vaikka häntä ei kukaan autoon päästänytkään. Autoilija pelästyi konepellin päällä rähjäävää demonia siinä määrin, että kaasutti hurjasti. Paholainen lensi konepelliltä pientareelle.

Poliisi löysi myöhemmin paholaisen taittamassa öistä matkaansa yksinäisenä ja surkeana. Virkavalta toimitti Roy Caplingerin ensiapuklinikalle, josta demonin matka jatkui putkaan.

Putkan oven paukahtaessa kiinni Caplingerilla oli edelleen demonin rytkyt niskassaan. Sen verran poliiseja kuitenkin hirvitti, että he poistivat paholaisen päästä sarvet ennen kuin heittivät pahan hengen selliin.

STT

Tv-kaunotar koki päivän lihavana

Tv-juontaja ja entinen supermalli Tyra Banks päätti kokea itse, miten lihavia ihmisiä kohdellaan. Banks puki päälleen ”läskipuvun”, jolla hän muuttui 160-kiloisen näköiseksi ja lähti kadulle.

– Lihavien syrjintä vaikutti minusta viimeiseltä syrjinnän muodolta, jota pidetään hyväksyttävänä. Halusin kokea sitä elämää päivän ja katsoa, mitä tapahtuu, Banks perusteli.

Talk show -juontaja myöntää, että päivä lihavana oli hänelle shokki.

– Se oli eräs elämäni sydäntäsärkevimpiä kokemuksia.

– Kun menin kadulle, jo kymmenessä sekunnissa kolme vastaantulijaa alkoi tirskua. He katsoivat minua suoraan silmiin, osoittivat sormella ja nauroivat päin naamaa. En olisi ikinä uskonut, että lihavia kohdellaan noin räikeästi.

Nauhoitus Banksin edesottamuksista nähdään Yhdysvalloissa hänen tv-ohjelmassaan The Tyra Banks Show.

STT