Uutiset

Laulu kirkastaa juhlan tunnelmaa

Käsiohjelmat olivat sunnuntai-iltana loppua kesken, kun Hämeenlinnan kirkossa järjestettiin Isänmaallisten laulujen ilta.

– Runot ja laulut liittyvät itsenäisyyspäivään oleellisesti. Uskon, että saan tältä illalta paljon, sanoi Hilkka Pohjonen juuri ennen tilaisuuden alkua.

Tapahtumassa esiintyivät Hämeenlinnan kirkkokuoro, Vellokset ja Kilpukka-kuoro. Kirkkoherra Kari Koivu lausui muun muassa Yrjö Jylhää, Aaro Hellakoskea ja Aleksis Kiveä.

Yhteislauluina laulettiin virsien lisäksi Tiedän paikan armahan, Täällä Pohjatähden alla sekä Hämäläisten laulu.

Luokkasten perhe osallistui tilaisuuteen viiden hengen voimalla.

– Tulimme, koska olemme aika musikaalista porukkaa. Laulaminen on mukavaa, sanoi isä Antti Luokkanen.

– Sinivalkoisista kappaleista Finlandia on tietenkin ylitse muiden, mutta illan ohjelma on kiva näinkin, hän jatkoi. (HäSa)