Uutiset

Laura Mononen ykkönen Vuokatin kesäkisassa

Hämeenlinnan Hiihtoseuran Laura Mononen piti helposti avauspäivän ykköspaikkansa Vuokatissa ja otti kokonaiskisan voiton hiihtolajien perinteisessä Aateli Race -kesätapahtumassa.

Mononen oli selkeästi nopein jo tiistain 1,6 kilometrin rullahiihto-osuudella Vuokatinvaaran nousussa ja vahva meno jatkui keskiviikkona 3 kilometrin maastojuoksussa ja 10 kilometrin rullahiihdossa. Etumatkaa lähdettäessä päätösosuudelle oli 23 sekuntia Kaisa Mäkäräiseen.

– Juoksu sujui hyvin ja sain siinä muutaman sekunnin lisää eroa. Rullahiihto-osuudelle lähdin sen verran kovaa, ettei kukaan saa kiinni. Pyörätiepätkän otin vähän rennommin ja vaaran nousuun taas kovaa. Olen kyllä tyytyväinen, kisat menivät hyvin ja kroppa tuntuu toimivan. Tästä on hyvä jatkaa treenejä, Mononen iloitsi.

Mäkäräinen säilytti kakkospaikkansa (+1.08) ja Susanna Saapunki kolmossijansa (+1.26). Kerttu Niskanen nousi neljänneksi (+1.47).

Viime vuonna Mononen oli kisan neljäs edellään Krista Pärmäkoski, Anne Kyllönen ja Aino-Kaisa Saarinen. Hämeen Sanomien ennakossa Mononen kertoi panostaneensa muun muassa voimaharjoitteluun ja se näkyi vaativissa nousuosuuksissa.

Tänä vuonna huipuista vain Pärmäkoski puuttui ja vuoden takainen 45 sekunnin tappio Kyllöselle (5:s) kääntyi kaksikon välillä parin minuutin voitoksi Monosen hyväksi.

HlHS:n Maija Hakala nousi päätösosuudella kahdeksanneksi (+2.48).

– Takaa-ajoon lähdin kovaa ja puolivälissä tuntui, että hapottaa, mutta jaksoin kuitenkin hyvin vielä jauhaa vaaran nousuun ja taistelin itseni kymppisakkiin. Loppunousu meni jopa kymmenen sekkaa nopeammin kuin eilen, Hakala kertoi.

Lammin Säkiän Auli Kiskola oli 19:s (+5.42).

– Ekaa kertaa kisasin aatelin ja oli melkoinen rypistys. Kisailu ei ollut herkkää, kun on paljon treenitunteja alla, mutta hyvä on päästä lappu rinnassakin harjoittelemaan. Tästä on kiva lähteä jatkamaan treenikautta, Kiskola tuumi.

Miehissä Iivo Niskanen repäisi maastojuoksussa ratkaisevan eron ja karkasi voittoon reilun minuutin erolla Matti Heikkiseen (+1.08). Kolmas oli Perttu Hyvärinen (+1.22) ennen Ari Luusuaa (+1.36), Sami Jauhojärveä (+1.45) ja Ristomatti Hakolaa (+1.53). Valkeakosken Hakan Vesa Kallio oli 55:s (+6.46). HäSa

 

Asiasanat

Päivän lehti

25.1.2020