Uutiset

Lautakunta esittää tukipalvelujen ulkoistamista Hattulassa

Teknisen yksikön tukipalvelujen ulkoistamishanke etenee Hattulassa. Tekninen lautakunta päätti tiistaina, että se esittää näiden palvelujen ulkoistamista ja kilpailuttamista.

Ulkoistaminen toteutettaisiin niin, että kunnan tukipalveluissa nykyään työskentelevät henkilöt siirtyvät valitun yrityksen palvelukseen. Yrityksen on myös taattava kunnalta tulleille työntekijöille viiden vuoden palvelussuhdeturva.

Niin ikään henkilöstöön tulisi teknisen lautakunnan mukaan soveltaa kunnallista työehtosopimusta ja nykyisten eläke-etujen olisi säilyttävä uuden työnantajan palveluksessa. Ulkoistaminen koskee yli 60:tä työntekijää.

Lisäksi hankitun palvelun kustannustason olisi oltava vähintään kymmenen prosenttia edullisempi kuin kunnan omana työnä tehtynä. Arvion perusteena on tämän vuoden tilinpäätös.

Kunta aikoo käyttää kilpailutuksessa ulkopuolista konsulttia.

Tämä asia menee seuraavaksi kunnanhallituksen käsittelyyn. Lopullisesti asiasta päättää valtuusto syys- tai lokakuussa. Sitä ennen asiaa puidaan myös valtuustoseminaarissa.

Tekninen lautakunta esittää aikatauluksi, että kilpailutus toteutettaisiin ensi kevään aikana, ja palveluntuottaja valittaisiin huhtikuussa. Sopimus valitun yrityksen kanssa astuisi voimaan ensi vuoden elokuun alussa. (HäSa)

Päivän lehti

25.1.2020