Uutiset

Leevi Volotinen välttyi karhuilta ja suolta Torstairasteilla

Leevi Volotinen, 7, kuului keskiviikkona Hauhon Vuorenharjun maastossa käynnistyneen Torstairastikesän nuorimpiin pihkaniskoihin.

Leevin isä Janne Volotinen lähti tueksi ja turvaksi kahden kilometrin ja yhdeksän rastin suunnistukseen. Muut reittivaihtoehdot olivat neljä ja kuusi kilometriä.

-Vähän on joskus käyty rasteilla yhdessä, huikkasi Vesa Volotinen lähtöhetkellä.

Kaksikko löysi mukavasti rastit.

-Meni hyvin ja rastit löytyivät hyvin. Reitti oli sikäli sopivaa, että polut ja tiet auttoivat. Maastossa oli paikoitellen lunta, mutta ei suinkaan haitaksi asti, Janne kertoi.

-Tämä oli vähän kuin piilosta olisi leikkinyt. Hyvä, ettei ollut karhuja ja suota, ensi syksynä koulutien aloittava Leevi summasi.

Hyvä vaihtoehto tietokoneille ja peleille
Suunnistus olisi varmasti monelle nuorelle ja lapselle terveellinen ulkovaihtoehto.

-Lapsen on hyvä päästä välillä pois tietokoneiden ja pelien maailmasta, Janne tuumasi.

Janne suuntasi vielä alkulämmittelynä tehdyn kahden kilometrin jälkeen yksikseen kuudelle kilometrille.

-Oma osallistuminen kuntorasteille vaihtelee. En voi sanoa olevani kovinkaan aktiivinen suunnistaja, hauholainen Janne Volotinen sanoi.

Hämeenlinnalainen Vesa Laaksonen taittoi neljän kilometrin radan.

-Anoppini Lahja Saarinen houkutteli minut vuonna 1987 suunnistukseen mukaan. Siitä asti olen yrittänyt eksyttää häntä metsään, sanoi Vesa Laaksonen leikkisästi.

-Suunnistan täysin harrastusmielessä ja huvin vuoksi. Se on minulla lajina muiden joukossa. Olen mukana tänä vuonna Pirkan Kierroksella, jossa lajeina ovat hiihto, pyöräily, soutu ja hölkkä, Laaksonen tuumasi.

Kärpäsen paskaa kartalla

Lähes ensimmäisten joukossa maastoon lähti Aimo Toivo.

-Kolmisenkymmentä vuotta olen osallistunut Torstairasteille. Viime kesänä tosin jäi vain yhteen kertaan, kertoi Aimo Toivo.

-Kävelen nykyään koko matkan enkä juokse lainkaan. Juoksemalla menisi nimittäin sama aika. Näkö tekee vähän haittaa kartanluvussa. Likinäköisyyteni takia kartan pienet merkinnät näyttävät ihan kärpäsen paskalta, Toivo manasi.

Hyvä verkosto polkuja

Hauhon Sisu oli urheilukentän maastossa käydyn avauskisan järjestelyvastuussa. Ratamestarina toimi aktiivisuunnistaja Tuija Laine.

-Viime vuonna toimin samassa maastossa ratamestarina. 18 rastipistettä ovat kuitenkin eri paikoissa kuin viimeksi. Tämä on sikäli hyvää maastoa, että tie ja järvi ovat harjun toisella puolella. Kenenkään ei tarvitse pelätä eksymistä, sanoi Tuija Laine.

-Tässä maastossa on laaja polkuverkosto, joten maasto sopii hyvin nuorille, lapsille ja aloittelijoille, Laine kertoi.

-Lunta on maastossa paikka paikoin. Yhden rastipisteen kohdalla oli jopa 20 cm lunta, kun se sijaitsi varjopaikassa, Laine sanoi.

Viime vuonna Hauhon rasteilla oli parisataa suunnistajaa.

-Suunnistusliiton tilastojen mukaan kuntorastisuoritukset ovat noususuunnassa, Laine iloitsi.

Suunnistuskauden aikana on Hämeenlinnan seudulla kolmisenkymmentä Torstairastitapahtumaa. (HäSa)