Uutiset

Leffakeisarin uudet haasteet

Kun Verkatehtaan elokuvakeskus Bio Rex avaa heinäkuussa ovensa, on Hämeenlinnan elokuvabisnes täysin uudessa tilanteessa. Elokuvateatteri Maximin omistaja Reijo Aho saa kaupunkiin kilpailijan ensimmäistä kertaa 20 vuoteen, muttei myönnä tilanteen pelottavan.

Elokuvateatteri Maximin omistaja Reijo Aho tarttuu kaksin käsin uusiin haasteisiin. Maximin remontti alkaa kesällä ja uusien tuolien mallit ovat jo koekäytössä. Juhani Salo / Häsa

Kun Aho vuonna 1968 vasta 20-vuotiaana nuorena miehenä osti itselleen elokuvateatteri Hämeen Kinon, oli kaupungissa kolme muutakin teatteria. Bisneksen untuvikon lahkeet eivät tutisseet tuolloin, eivätkä ne tutise nytkään. Vanha kettu päinvastoin pursuaa uusia suunnitelmia.

– Elokuva-ala on ollut aina riskibisnes. Eivät minua suuret puheet pelota. Aika näyttäköön, Aho napauttaa.

Aho myöntää, että hänessä on aimo annos pohjalaista kaheliutta. Ilman jääräpäisyyttä hän ei olisi alalle koskaan uskaltautunut, eikä ainakaan houkutellut samaan veneeseen vielä omia lapsiaan ja sisaruksiaankin.

– Elokuva on ollut minulle pikkupojasta asti elämäntapa. Ei kukaan muu kuin kaheli viettäisi elämästään 50 vuotta joka ilta ja viikonloppu elokuvissa, Aho nauraa

Kävijämäärät kasvavat

Uuden elokuvakeskuksen jälkeen kaupungin elokuvasalien määrä kaksinkertaistuu neljästä kahdeksaan. Katsojamäärät nousevat kuitenkin Ahon mukaan vain hetkellisesti, sillä Hämeenlinna ei ole riittävän vetovoimainen houkutellakseen katsojia kaukaa.

– Hämeenlinnassa käydään elokuvissa noin 75 000 kertaa vuodessa. Kävijöiden määrä lisääntyy Verkatehtaan vaikutuksesta noin 10 000:lla, mutta 100 000:n rajan ylitystä voi vain toivoa. Kilpailu jakaa katsojat kahteen eri paikkaan.

Hämeenlinnalaiset kävivät vuoden 2005 tilastojen mukaan elokuvissa hieman alle 1,4 kertaa vuodessa, kun vastaava luku oli Helsingissä yli neljä ja Tampereellakin yli kolme. Innokkaimmat elokuvien ystävät lähtevät pikkukaupungista uutuuksien perässä Tampereelle tai Helsinkiin, jonne ensi-illat saapuvat nopeasti.

– Kävijämäärät ovat pysyneet Hämeenlinnassa pitkään vakiona ja tulevat pysymäänkin. Heilahduksia tulisi, jos Hämeenlinnaan syntyisi paljon uusia irwinejä ja näistä tehtäisiin elokuvia, Aho huomauttaa.

Elokuvateatteri kuuluu keskustaan

Aivan toimettomana ei Aho elokuvakeskusta odottele. Rakennuslupa Hallituskadulla olevan Maximin uudistuksiin on takataskussa ja ala-aulassa ovat jo remontoitavan teatterin uudet tuolimallit. Mikäli elokuvateatterin julkisivu uudistetaan suunnitelmien mukaan, kohenee teatterin ilme kertaheitolla.

Remontissa yhdistetään Maxim 1 ja Maxim 2 yhdeksi uudeksi 300 katsojan saliksi. Salin takaosaa korotetaan ja sinne rakennetaan kymmenen hengen aitio.

– Maximista tulee tämän jälkeen modernisoitu Tarina. En ole vielä päättänyt teatterin nimestä lopullisesti, mutta Tarinahan tässä oli jo kauan ennen Maximia, Aho sanoo.

Uusi digitaalitekniikka tekee vasta tuloaan elokuvateattereihin, eikä Aho usko sen saapuvan Hämeenlinnaan ennen kuin vuosien kuluttua. Valmiudet ovat jo olemassa.

– Kuvan laatu ja äänentoisto ovat katsojille todella tärkeitä. Melkein yhtä tärkeitä ovat hyvät penkit ja viihtyisyys, sillä elokuvateatterihan myy elämyksiä. Katsojia on kuitenkin turha yrittää houkutella teatteriin ilman hyviä elokuvia. Tässä mielessä pallo on tekijöillä.

Aho ei paljasta vielä uusia suunnitelmiaan, vaan povaa salaperäisesti, että mikä tahansa on mahdollista. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Ahon suunnitelmat uuden elokuvateatterin avaamisesta Tiiriössä ovat jäissä – ainakin vähän aikaa. Ajatuksen toteutuminen oli jo lähellä, mutta ongelmaksi muodostuivat tilat.

– Varmaa on, että Hallituskadun Maxim pysyy ydinpaikkana. Elokuvateatterin ainoa oikea paikka on kaupungin keskustassa. Hämeenlinnan mittakaavassa esimerkiksi Verkatehdas on liian kaukana. Sehän on ”tois pual jokkee”. (HäSa)

Yökyöpelin kutsumus

Kun Reijo Aho tuli vuonna 1968 kesätöihin Hämeenlinnaan, ei hän voinut kuvitellakaan, että hän olisi Kanta-Hämeessä vielä vuonna 2007. Niin kuitenkin kävi.

– Olin pitänyt elokuvateatteria jo alkuvuoden Seinäjoella, mutta Hämeenlinnassa työskentelin ensin parturina. Täällä oli silloin neljä elokuvateatteria, joista yksi toimi puoliteholla. Syksyllä omistin Hämeen Kinon. Olin 20-vuotias, minulla oli Peugeot ja 1 700 markkaa rahaa. Ensimmäisen vuokran jälkeen käteen jäi vielä 300 markkaa.

Hämeen Kino oli rakas

Elokuvat veivät uskovaisen perheen pojan mennessään jo kymmenvuotiaana Seinäjoella. Vanhempien mielestä elokuvat olivat syntiä, mutta se ei itsepäistä poikaa hillinnyt. Lapsuus ja nuoruus kuluivat teatterin juoksupoikana.

– Olen elänyt 50 vuotta elämästäni elokuvateattereissa, mutta eläydyn yhä elokuviin ja lumoudun teatterin tunnelmasta.

Ahon tien alku oli kivinen. Pohjalaisena hän kasasi nopeasti talkooporukan ja Hämeen Kino puunattiin kuntoon. Kinon aitioiden vanhat penkit päällystettiin Keijo-veljen kanssa nahalla. Veljekset asuivat 3×3 metrin komerossa teatterissa.

– Olin rahaton ja kokematon, mutta niin siinä kuitenkin kävi, että lopulta kaikki kaupungin elokuvateatterit tipahtivat syliini.

Reijo Aholla on tapana pitää jalkansa tiukasti maan pinnalla, eikä hän vilkuile taakseen. Mies on totuttu näkemään kasvot peruslukemilla teatterissa pikkutakkeineen ja kravatteineen. Hirveästi Aholle ei kuitenkaan tarvitse huulta heittää ennen kuin hän purskahtaa hersyvään nauruun.

– Hämeen Kinolla oli ihan erityinen paikka minun sydämessäni. Olen remontoinut kaikki teatterit itse ja omalla rahalla, mutta yhteenkään ei liity yhtä paljon muistoja. En olisi halunnut lopettaa Kinoa ja vetkuttelin sen kanssa niin pitkään kuin mahdollista.

Koko perheen tauti

Elokuvateatterit ovat tarttuva tauti. Ahon tytär pitää nyt teatteria Seinäjoella ja kaksostyttäret ovat isänsä apuna Hämeenlinnassa. Keijo Aho pyörittää elokuvateatteria Hyvinkäällä ja sisarkin on ollut mukana bisneksessä.

– Tämä on elämäntapa, mutta järjen on oltava mukana. Muistan aikoinaan, kun Rauni Mollbergin Tuntematonta sotilasta esitettiin Hämeenlinnassa yhtaikaa kolmessa teatterissa. Meillä oli leffasta vain kaksi kopiota joiden keloja juoksutettiin teatterista toiseen. Hullun hommaa.

Aho tuntee elokuvaväen. Kun kaupunkiin tulee uutuusleffa, jaksavat hämäläiset odottaa sen näkemistä, kun taas pohjalaiset rynnivät teatteriin jo samana päivänä. Osa katsojista on tuttuja elokuvan suurkuluttajia vuosikymmenten takaa.

– Ei elokuvista saa koskaan tarpeeksi. Nytkin huomaan vääntäväni naamaani ihan samalla tavalla kuin Mr Bean, kun katson elokuvaa. En ole tippaakaan kyllästynyt tähän hommaan.

Aholla on ensi vuonna moninkertainen juhlavuosi. Tammikuun 1. päivänä on kulunut 40 vuotta siitä, kun hän hankki ensimmäisen elokuvateatterinsa. Samana vuonna mies täyttää 60 vuotta. Aho ei tyypilliseen tapaansa paljasta, näkyvätkö moninkertaiset juhlat teattereissa.

– Hyvin mahdollista, Aho huomauttaa ja laittaa rintansa rottingille.

Elävät kuvat tulivat Hämeenlinnaan sata vuotta sitten

Suomalainen näytelmäelokuva viettää tänä vuonna satavuotisjuhliaan, mutta juhlia voitaisiin myös Hämeenlinnassa. On kulunut nimittäin tasan sata vuotta siitä, kun kaupunkilaiset tapittivat silmät lautasina eläviä kuvia Palokunnantalon alakerrassa ensimmäistä kertaa. Ihmetys oli suuri, kun valkokangas täyttyi hurjasta virtahevosen jahdista Afrikassa.

Kun Hämeenlinna sai monien muiden kaupunkien tavoin ensimmäisen vakituisen elokuvateatterinsa vuonna 1911, ei teatterin ohjelmisto päätä huimannut. Kotimaisia elokuvia oli tarjolla ennen vuotta 1913 ainoastaan neljä. Elokuvista pisin oli Suomen ensimmäinen kotimainen näytelmäelokuva Salaviinanpolttajat, jolla oli mittaa huikeat 15-20 minuuttia.

Uuden Elävien Kuvien teatterin avaaminen oli todellinen tapaus Hämeenlinnassa ja elokuvissa käymisestä tuli nopeasti suosittua viihdettä. Kelojen vaihdon aikana katsojia viihdytti orkesteri ja monessa teatterissa oli elokuvien aikana myös juontaja.

Keskusta oli elokuvan koti

Raatihuoneenkatu 16:ssa avatun Uuden Elävien Kuvien teatterin rakennuttivat Arvi A Karisto ja Kusti Laurela, joiden kustannusliike sijaitsi talon toisessa kerroksessa. Hämeen Sanomat kirjoitti 14. tammikuuta:

Sali on 15X9 metriä laajuinen ja istumapaikkoja tulee sijoitettavaksi 180 hengelle. Istuimina käytetään uudenaikaisia, ylösnousevia teatterituoleja. Kaikki koneet ja laitteet ovat uusimpien keksintöjen mukaisia, joten teatteri tulee vastaamaan sille asetettuja vaatimuksia.

Uusi Elävien kuvien teatteri sai nopeasti kilpailijan Elävien kuvien teatteri Apollosta, joka rakennettiin myös Raatihuoneenkadulle kapealle tontille aivan Skogsterin liiketalon kylkeen. Elokuvateatteriin johti ovi Raatihuoneenkadulta ja sen pohjoispäässä oli kuvakangas ja lava orkesterille.

Hämeenlinnan ensimmäiset teatterit toimivat vain muutaman vuoden, mutta elokuvien näyttäminen jatkui innokkaasti kaupungin ydinkeskustassa. Ainoan poikkeuksen teki vuonna 1957 Kaurialassa avattu Cinema, joka lopetti toimintansa 80-luvulla.

Jos Hämeenlinnasta halutaan nimetä perinteisin elokuvan tyyssija, on sellainen Hallituskadun Maximin paikka. Samalla tontilla on nimittäin näytetty elokuvia jo lähes 80 vuotta. Teattereiden nimet ovat vaihtuneet, sisustusta uusittu ja talojakin on purettu, mutta elokuva on säilyttänyt tontilla jalansijansa.

Parhaimmillaan neljä teatteria

Hämeenlinnassa on ollut aina monta elokuvateatteria. Ensimmäiset teatterit lopettivat toimintansa 20-luvulla ja kaupunki sai Hämeen Kino- ja Panu-nimiset elokuvateatterit. 30-luvulla Hämeenlinnassa syntyivät vielä Hälläpyörä ja Mars, joka muutti myöhemmin nimensä edelleen monien kaupunkilaisten muistamaksi Tarinaksi.

Elokuvateatterikalenterin mukaan Hämeenlinnassa oli 40-luvulla Hämeen Kino, Satulinna ja Tarina. Tilanne pysyi muuttumattomana aina vuoteen 1957 asti, kunnes Hämeen Sanomat kertoo uuden elokuvateatterin, Cineman, avaamisesta Kaurialaan. Teatterin väritystä ja komeutta vuolaasti ylistävässä jutussa kerrotaan, että Peltokadun teatteriin mahtuu kaikkiaan 362 katsojaa.

”Elokuvasalin pituus on 21,5 metriä ja leveys 12,4 metriä. Nämä mitat lähentelevät asiantuntijoitten mielestä ns ihannemittoja cinemascopefilmejä esitetäessä.”

Jotakin pientä oli sentään tapahtunut jo aikaisemmin. Vuonna 1952 Hallituskadulla vanhassa tiilirakennuksessa toiminut Tarina remontoitiin ja tästä suurtapauksesta kerrottiin näyttävästi myös Kino-lehdessä.

”Tarinan julkisivua koristaa nyt omalaatuisesti muotoiltu katos ja tyyliin soveltuvat neon-kilvet. Tällaisena sisääntulo on onnistunut siirtymä aivan nykyaikaiseen sisustukseen.”

Kauaa ei Tarinan komeus hämeenlinnalaisia ihastuttanut, sillä vanha rakennus purettiin kerrostalon tieltä jo 60-luvun alussa. Tarinan tarina kuitenkin jatkui samalla tontilla. 80-luvun alussa teatterin nimi muutettiin Maximiksi ja ruoriin tarttui Reijo Aho.

Aho sai elokuvamonopolin Hämeenlinnassa vuonna 1986, kun hän osti Reskalla toimineen Adamsin. Adamsin toiminta päättyi jo muutaman kuukauden kuluttua. Teatteri Cineman toiminta ehti päättyä jo vähän aikaisemmin, kun sen paikalle rakennettiin kerrostalo. Hämeen Kino sekä Marilyn 1 ja 2 painuivat historiaan vuoden 1990 alussa.

Lähteet:

Hämeen Sanomien arkisto
Hämeenlinnan kaupungin historia
Suomen elokuvateattereiden liitto

Hämeenlinnan elokuvateattereista ei ole kirjoitettua historiaa, mutta puhuttua historiaa niistä on paljon.

Millaisia olivat elokuvateatterit aikoinaan? Muistatko, millaisia elokuvia kävit katsomassa? Millaisia ihmisiä ja muistoja teattereihin liittyi?

Varmimmin saat muistosi perille lähettämällä ne sähköpostilla osoitteeseen hasa.sunnuntai@hameensanomat.fi tai Hämeen Sanomat, Sunnuntaitoimitus, PL 530, 13111 Hämeenlinna. Voit myös soittaa arkisin kello 9-11 puh 03 6151453.