Uutiset

Lehdon liikenne siirtyi esteettömiin busseihin

Janakkalalainen Lehdon liikenne oy on tästä kesästä alkaen käyttänyt Turenki-Hämeenlinna-linjallaan pelkästään esteettömiä busseja. Yhtiö on hiljattain hankkinut kolme tällaista linja-autoa.

-Autot ovat niiaavia matalalattiabusseja, ja keskiovelle saa tarvittaessa myös luiskan. Sitä pitkin kyytiin pääsee myös moottorikäyttöisellä pyörätuolilla, kertoo Markku Lehto, yhtiön hallituksen puheenjohtaja.


Luiska paikalleen nopeasti

Luiskan käyttö ei paljon matka-aikaa pidennä, sillä kuljettaja saa laitetuksi luiskan paikalleen 10 sekunnissa – laskettuna siitä, kun hän lähtee paikaltaan ratin takaa.

Esteettömistä autoista hyötyvät pyörätuolien käyttäjien lisäksi tietysti myös lastenvaunuja tai -rattaita työntelevät vanhemmat kuin myös kaikki ne, joiden jalka ei enää nouse kovin ketterästi.

-Joka päivä on esteettömyydestä ollut hyötyä, onhan näin kesällä suuri osa bussien käyttäjistä eläkeläisiä. Heille esteettömyys ei ole pakollista, mutta se helpottaa bussiin nousemista, sanoo toimitusjohtaja Esa Lehto.

Esteettömyydelle tulee lisätarvetta sitten, kun lukuvuosi Kiipulassa taas pian alkaa.

Yhtiö hankki bussit käytettynä Ruotsista. Ilmastoidut Volvot ovat hieman tavanomaista pidempiä linja-autoja, joissa on 42 istumapaikkaa. Pyörätuoleja tai lastenvaunuja niihin mahtuu kaksi.


Bussista helppo vaihtoehto

Lehdot kertovat, että esteettömät bussit hankittiin, jotta linja-auton käyttäminen tulisi kaikille mahdollisimman helpoksi.

-Lisäksi haluamme varautua tulevaan laatukäytävä-liikenteeseen. Siinä saatetaan edellyttää esteettömyyttä, Esa Lehto sanoo.

Hämeenlinnan kaupunkiliikenteessä kulkee nykyään vain matalalattiabusseja.

-Meillä on noin 15 matalalattiabussia. Vain maaseutuvuoroissa ja tilausliikenteessä käytetään sellaisia busseja, joissa on portaat, sanoo Vekka liikenne oy:n toimitusjohtaja Tapio Vekka.

Suuressa osassa Vekan matalalattiabusseista on myös luiskat.

-Bussit myös niiaavat alaspäin tarvittaessa, mutta kaupunkiliikenteessä niiausta ei yleensä tarvita, sillä jalkakäytävän reuna on samalla tasolla kuin bussin lattia.

Vekan autoihin mahtuu 1-2 pyörätuolia, ja lastenvaunuja mahtuu 2-4.

Yhtiö hankki ensimmäisen matalalattiabussin vuonna 1997, ja viimeisimmät ostettiin keväällä. Syksyllä saadaan vielä kaksi autoa lisää.


Kaupunki edellyttää esteettömyyttä

Hämeen linja oy:llä on ollut matalalattiakalustoa 14 vuoden ajan. Nykyään tällaisia busseja on kahdeksan, ja lisäksi on palvelulinjan auto. Matalalattiabusseissa saa keskiovelle tarvittaessa luiskan.

-Meillä matalalattiakalusto on lisääntynyt koko ajan, ja viimeisin auto ostettiin vuosi sitten, sanoo ajomestari Juha Vuoroksa.

-Olemme hankkineet niitä, koska ihmiset haluavat tällaisia busseja, ja myös kaupunki haluaa niitä. Kun kaupunki ostaa meiltä linjoja, se edellyttää esteetöntä kalustoa. (HäSa)