fbpx
Uutiset

Lehti kannustaa keskusteluun

Lehtemme saa toistuvasti väitteitä siitä, että haluamme vaientaa paikallista yhteiskunnallista keskustelua.

Väite on väärä. Hämeen Sanomat nimenomaan haluaa lisätä palstoillaan ja verkossa keskustelua.

Julkaisutoiminnalle on kuitenkin asetettu reunaehdot. Lehti on vastuussa siitä, mitä se kustantamillaan sivuilla ja sivustoillaan julkaisee. Julkaisemisen ehtona on hyvä lehtimiestapa ja laki. Ne määrittelevät joukkoviestinnän rajapinnat.

Näissä rajoissa me toimimme nyt ja vastakin. Kannustamme erilaisten mielipiteiden esittämiseen ja näkökantojen perustelemiseen.

Väitän, että lähes jokainen paikallista verkkokeskustelua runsaasti aiheuttanut aihe on lähtöisin Hämeen Sanomien uutisesta.

Kaupungin omistamat osakeyhtiöt, jäähallien rahoitus, vanhustenhoidon ongelmat jne. on nostettu esiin lehdessä ja verkossa sekä paperilehden mielipidepalstalla on annettu tilaa erilaisille ja hyvin kärjekkäillekin näkemyksille.

Kansalaismielipide on tullut esiin siinä kuin virkamiesten ja johtavien poliitikkojenkin.

Yksi keskeinen väittämä lehteä kohtaan on ollut sekin, että nettikeskustelun rekisteröinnillä haluttiin vaientaa keskustelua. Lähtökohta on vain ja ainoastaan saattaa verkkokeskustelu ja lehden mielipidesivu samalle viivalle.

Eli kustantajan on tiedettävä, mistä kirjoitukset ovat lähtöisin. Yhteystiedot jäävät vain toimituksen tietoon, eikä niitä luovuteta edes virkavallalle kuin todella vakavissa rikostapauksissa.

Rekisteröitymispakko helpottaa myös keskustelupalstan ylläpitäjän työtä. Rekisteröityminen antaa mietintäaikaa viestin lähettäjälle, ja se näkyy jo nyt verkkokeskustelussa. Hetken mielijohteesta lähetetyt tunteenpurkaukset ovat jääneet vähemmälle. Keskustelun laatu on parantunut.

Se taas on niin keskustelijoiden kuin lehdenkin etu.

Pääasiassa verkosta lähtevä keskustelu asettaa julkisessa virassa olevat korkeat virkamiehet ja poliittiset päättäjät ihan uudenlaiseen tilanteeseen. Kansalaisten kynnys kysyä ja perätä päätöksiin perusteluita on kasvanut merkittävästi.

Tilanne vaatii etenkin poliitikoilta viestinnällisiä valmiuksia. On viisaampi vastata kuin vaieta. Vastaamattomuus koetaan helposti ylimielisyydeksi tai välinpitämättömyydeksi.

Jokaiseen älykseen ei toki vastuksia kaivata. Mutta jos kymmenet kysyvät ja keskustelua käydään myös lehden sivuilla, vastaamatta jättäminen ei välttämättä ole viisasta.

Uudenlaista poliitikkopolvea edustaa Hämeenlinnan valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.). Hän jaksaa päivästä toiseen vastata keskustelupalsoilla esitettyihin kysymyksiin ja väittämiin.

Miestä ei lannista edes se, että välillä tulee rapaa silmille enemmän kuin olisi kohtuullista.

Menot