Uutiset

Leijonaemot

Yksivuotiaan Totten ja kaksi vuotta neljä kuukautta täyttäneen Annikan äiti Auli Pulli tunnustaa olevansa kuin leijonaemo, joka haluaa kotiäitiydellään suojella lapsiaan ja heidän lapsuuttaan mahdollisimman pitkään.

– Mikä on sen tärkeämpää työtä kuin kasvattaa itse omat lapsensa? Lapsi saa kotona läheisyyttä ja turvaa eri tavalla kuin isossa ryhmässä. Siitä lapsen on hyvä ponnistaa.

Auli Pullilla on voimakkaat äidinvaistot. Hän kertoo olevansa kuin leijonaemo suojellessaan lapsiaan.

– Koen etuoikeudeksi, että saan olla kotona lasten kanssa. Vaikka olisi välillä kuinka väsynyt, siitä hymystä, jonka lapsi antaa, saa voimia pitkäksi aikaa, Pulli kertoo.

Samoja leijonaemon tuntemuksia on myös Marjaana Siltala-Kaplaksella, jolla on 3-vuotias Samu-poika ja 6-vuotias Joonatan.

– Emous on mullakin kauhean voimakas. Se on ollut itselle yllätys. Koin itseni lasten vauva-aikana täysin korvaamattomaksi. En oikein osannut luottaa kehenkään muuhun kuin itseeni ja mieheeni, Siltala-Kaplas toteaa.

Raha pakotti osa-aikatöihin
Marjaana Siltala-Kaplas on kuitenkin oppinut luottamaan riihimäkeläisen Jukolan päiväkodin henkilökuntaan. Viime elokuussa hänen oli vietävä lapset hoitoon, koska hän palasi kuuden vuoden kotona olon jälkeen takaisin työelämään.

Erityisopettajana toimiva Siltala-Kaplas on saanut työnantajansa kanssa sovittua, että hän tekee 16-tuntista työviikkoa, vaikka virkavelvollisuus olisi tehdä töitä 24 tuntia viikossa.

– Äitiys on ykkösasia edelleen. Lapset ovat vielä näin pienet ja mulle kaikkein tärkeimmät, hän perustelee lyhennettyä työviikkoaan.

Työhön paluun saneli taloudellinen tilanne.

– Töihin oli pakko lähteä, koska Suomessa ei tueta kotiäitiyttä sen jälkeen, kun lapsi täyttää kolme vuotta. Asunto- ja opintolainojen kanssa ei pystynyt venymään siihen, että olisin jäänyt kotiin. Tuntui sydäntäsärkevältä jättää lapset päivähoitoon syksyllä, Siltala-Kaplas kuvailee.

Auli Pulli kertoo pysyvänsä kotiäitinä mahdollisimman pitkään.

– On mahdoton ajatus, että veisin Totten päivähoitoon ainakaan ennen kuin hän on 3-vuotias. Miksi lapsia pitää sitten edes haluta, jos urakehityksen takia täytyy päästä nopeasti takaisin töihin, Pulli arvostelee.

Enemmän ymmärrystä töihin palaavat saavat Siltala-Kaplakselta.

– En heristä moralistin sormea. Ymmärrän sellaisia äitejä, jotka ovat olleet tiiviissä työyhteisössä ja tuntevat vajoavansa tyhjyyteen kotiin jäätyään. Vaipanvaihto ja itkevän lapsen kanniskelu käyvät joidenkin voimille.

– Ihmettelen vain, kuinka heillä riittää energiaa ja voimaa kaikkeen. Jos itse tekisin 8-10 tunnin työpäiviä ja yrittäisin sen jälkeen olla äiti, se ei onnistuisi. Se on hirveä mankeli, jossa pienten lasten vanhemmat nykyään elävät, Siltala-Kaplas huokaa.

Kummassakin perheessä äidin kotiinjäämisestä lapsen synnyttyä oli sovittu yhdessä aviomiehen kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä.

– Mies on ollut koko ajan samaa mieltä. Hän on myös kunnioittanut ja arvostanut sitä, että olen jaksanut olla kotiäiti. Välillä olen tuntenut oloni yksinäiseksi, Siltala-Kaplas kertoo.

– Lasten isä käy Helsingissä töissä. Hän lähtee aamukuudelta ja palaa illalla puoli kuuden aikaan. Kuka ihme olisi ollut vanhempana näille lapsille, jos itsekin olisin ollut koko ajan töissä? Halusimme taata lapsille kiireettömän lapsuuden, hän jatkaa.

Marjaana Siltala-Kaplas on miehensä kanssa halunnut taata sohvalla pelleileville lapsilleen Samulle ja Joonatanille kiireettömän ja turvallisen lapsuuden.

Tukea ja arvostusta saatava lisää
Vanhemmuudessa on Marjaana Siltala-Kaplaksen mielestä perimmiltään kyse lasten oikeuksista.

– Kun lapsi tulee maailmaan, alkavat vanhemman velvollisuudet ja lapsen oikeudet. Lapsella on oikeus vanhempiinsa.

Hän kertoo erityisopettajan työssään nähneensä tarpeeksi lapsia, joiden vanhemmat ovat laistaneet velvollisuutensa kasvattajina.

– Silloin on pohja elämältä pois. Lapsuuden varhaiset vuodet muodostavat koko elämän kivijalan. Jos vanhemmat satsaavat niihin, he voivat taputtaa itselleen hyvin tehdystä työstä.

Lapsiperheiden Etujärjestön Riihimäen aluevastaavana toimiva Siltala-Kaplas vaatii yhteiskunnalta enemmän rahallista tukea ja arvostusta vanhemmuuteen. Esimerkiksi alle 3-vuotiaan kotihoidon tuki on vain noin 300 euroa kuussa miinus verot.

– Jos kotona lastaan hoitavan vanhemman kukkaroon suunnattaisiin sama raha kuin kunnalliseen päivähoitoon, varmasti olisi paljon enemmän kotiäitejä ja -isiä. Olisin itsekin vielä kotona, hän sanoo.

Järjestö ajaakin maahan niin sanottua tasarahamallia.

– Sama raha maksettaisiin joka perheelle riippumatta siitä, meneekö lapsi päivähoitoon, palkkaako kotiin hoitoapua vai onko itse kotona hoitamassa.

– Pitäisi myös lisätä tietoisuutta siitä, kuinka tärkeitä ne lapsen varhaiset vuodet ovat. Sitä kautta saataisiin arvostusta lapsille ja lapsuudelle. Jo nyt käytetään valtavat määrät rahaa lasten pahoinvoinnin hoitoon. Parasta ennaltaehkäisyä olisi tukea koteja lasten ollessa vauvaikäisiä tai jopa jo silloin, kun lapsi on äidin masussa, Siltala-Kaplas ehdottaa.

Ystäväverkosto kotiäidin henkireikä
Vaikka sekä Auli Pulli että Marjaana Siltala-Kaplas hehkuttavat kotiäityden puolesta, he myöntävät, että vaikeitakin päiviä on.

– Arkiaskareet kiristävät hermoja. Kaikkein tylsintä on ollut ruoanlaitto. Harmittaa, miten paljon se nielee perheen yhteistä aikaa. Perfektionistina en halua käyttää eineksiä, vaan tehdä monipuolista ruokaa. Lasten nahistelut eivät mua häiritse, Siltala-Kaplas kertoo.

Kotitalousopettajana Auli Pulli taas nauttii huushollaamisesta, mutta lasten ehdoilla.

– Joskus tulee riittämättömyyden tunne, kun lapset odottavat tuolla, tiskit tuolla ja pyykit tuolla, hän kuvailee.

Molemmat kertovat tulevansa toimeen hyvin vähällä omalla ajalla, jolloin joko vain löhöillään sohvalla lasten mentyä nukkumaan, käydään jumpalla tai kävelylenkillä. Ystävien ja muiden äitien verkostoa arvostavat kumpikin.

– Kaverit ovat voimavara. Muiden äitien kanssa me voidaan puida vaikka sitä, kuinka tärkeä niitä peppuja on pestä, vaikka muut eivät sitä työtä arvostaisikaan, Auli Pulli toteaa. (HäSa)

Päivän lehti

28.5.2020