Uutiset

Leijonilta odotetaan paljon MM-jäillä

Taidokas, peliä luova ja yllätyksellisiinkin ratkaisuihin pystyvä.

Muun muassa näin kuvailee hämeenlinnalainen urheiluväki Leijonamiehistöä, joka pääsi tositoimiin perjantaina MM-kisoissa Pietarissa. HPK:n liigajoukkueen uusi päävalmentaja Antti Pennanen uskoo Kari Jalosen luotsaamien Leijonien kestävän hyvin myös paineet, joita joukkueen niskaan on kasattu melkoisesti.

– Siellä on kuitenkin Mikko Koivun johdolla todella paljon muun muassa NHL-kokemusta, etten usko kovan rummutuksen vaikuttavan ryhmän peliin millään lailla. Kyllä tämä joukkue osaa käsitellä ne asiat ihan oikealla tavalla, uskoo Pennanen.

Pennanen kuvailee joukkuetta laadukkaaksi nipuksi, jonka hyökkäyspeliin on vaikea vastata.

– Barkovilla (Aleksander), Jokisella (Jussi) ja kumppaneilla ryyditetty joukkue on kokonaisuutena myös aika hyvin puolustava porukka. Siihen kun lisää vielä kolme hyvää veskaria, niin paketti on valmis menestymään.

– Suomella on monta kertaa ollut kilpailukykyinen MM-joukkue, mutta kyllä tällä kertaa kasassa on varmasti yksi kovimmista miehistöistä, ainakin verrattuna vastustajamaiden kokoonpanoihin, pohtii Pennanen.

Myös HPK-juniorijääkiekon puheenjohtaja ja HPK-naisten hopeajoukkueen joukkueenjohtaja Satu Ternola povaa Suomelle menestystä.

– Nyt voidaan mennä pitkälle. Suomella on varsinkin hyökkäyskalusto huippuluokkaa, ja eiköhän ne meidän pakitkin ihan hyvin pelaa. Toivottavasti joukkue saa hyvän alun kisoille, jonka jälkeen turnausta on hyvä jatkaa kohti kovempia pelejä, Ternola sanoo.

Ternola seuraa ainakin kaikki Suomen pelit televisiosta.

– Kovasti jo odottelinkin kisojen alkua. Kyllä taas on luvassa jänniä hetkiä, Ternola nauraa.

Aulangon Golfklubin puheenjohtaja Risto Korpela haluaa nähdä, miten Leijonien uudet tähdet menestyvät MM-jäillä.

– Patrik Laine ja Sebastian Aho ovat huippuyksilöitä, joilta voi odottaa vaikka kuinka hienoja esityksiä. Kova etukäteishöykytyskään ei ole enää heille rasite, sillä sitähän he ovat jo saaneet kokea jo pitempään, Korpela muistuttaa.

Myös Korpela lupaa seurata kisoja tiiviisti.

– Ja veikkaukseni on, että loppuotteluun mennään ja sekin matsi voitetaan, Korpela povaa.

HPK:n liigajoukkueen hyökkääjä Eetu Tuulola jännittää MM-kisoja erityisellä mielenkiinnolla. Tuore 18-vuotiaiden maailmanmestari nimittäin toivoo, että miesten maajoukkue täydentäisi leijonalauman mestaruustriplan (18-vuotiaiden, 20-vuotiaiden ja aikuisten maailmanmestaruudet).

– Sittenhän meillä olisi kasassa se historiallinen saavutus, Tuulola muistuttaa.

Tuulola seuraa tarkasti varsinkin nuorten pelaajien esityksiä.

– Aho ja Laine ovat fiksuja pelaajia, joilta odotan MM-kisoissakin paljon. Kaverit pystyvät kantamaan vastuutakin jo miehekkäästi, varsinkin kokeneempien äijien tukemana. Paljon on puhuttu myös pakkikaluston iskukyvystä, mutta kyllähän sekin nyt ihan kohtuulliselta vaikuttaa. Peräpääkin on sopiva yhdistelmä kokemusta ja Ville Pokan ja Esa Lindellin nuorta voimaa.

– Eikä homma kaadu kyllä veskareihinkaan. Mikko Koskisella on takanaan hyvä kausi KHL:ssä, Niklas Bäcktröm on kokenut NHL-jyrä ja ihan kova tekijä alkaa olla jo Saroksen Juusekin, Tuulola kuvailee.

MM-kisoista netissä Lue Suomen avausottelun (Valko-Venäjää vastaan) peliselostus ja haastattelut Hämeen Sanomien verkkosivuilta ositteessa www.hameensanomat.fi. HäSa

Asiasanat