Uutiset

Lepaalla juhlitaan satavuotiasta koulua

Lepaalla juhlitaan tänä vuonna 100 vuotta täyttäviä alakoulua ja puutarhaoppilaitosta. Yhteiset pyöreät vuodet eivät ole sattumaa, sillä syksyllä 1910 toimintansa aloittanut Lepaan yläkansakoulu syntyi nimenomaan puutarhaopiston ansiosta.

-Lepaan tilanhoitaja Anders Rådman ajoi oman kansakoulun perustamista kylälle, ja valtio lahjoitti koululle tontin sen nykyisestä paikasta eli Parolanhaasta, kertoo kotiseutuneuvos Erkki Ulamo, joka on koonnut Lepaan koulun lauantaina vietettävään juhlaan näyttelyn.

Tyrvännössä oli enimmillään neljä kansakoulua, joista Lepaa on ainoana jäljellä Hattulassa. Valkeakosken puolella toimii yhä Haukilan koulu, joka kuului aikoinaan myös Tyrväntöön.

Lepaan koulun 100-vuotisjuhla järjestetään lauantaina 22. toukokuuta. Päiväjuhla alkaa kello 12, ja sitä ennen kello 10.30 järjestetään muistohetki Tyrvännön hautausmaalla.

Menot