Uutiset

Lepaalle esitetään uutta päiväkotia

Lepaalla saattaa syksyllä aloittaa toimintansa 21-paikkainen päiväkoti. Hattulan perusturvalautakunta esittää päiväkodin perustamista kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

Samalla esitetään, että vuoden kuluttua eli elokuussa 2012 päiväkotiin perustettaisiin toinen ryhmä.

Lepaalla toimii nyt 12-paikkainen Neulasen ryhmis, jonka tilat ovat huonot. Myöskään paikkamäärä ei ole riittävä.

-Lepaalla on tarvetta lisätä hoitopaikkoja, kun sinne rakennetaan uutta asuinaluetta, kertoo Hattulan perusturvajohtaja Mirja Saarni.

Perusturvalautakunnan mukaan on toiminnallisesti perusteltua, että päiväkoti sijaitsisi koulun läheisyydessä. Tällöin lapsen siirtyminen päiväkodista koululaiseksi olisi mahdollisimman helppoa.

-Tilojen lähekkäisyys helpottaisi myös ruokailun, siivouksen ja kiinteistönhoidon järjestämistä, Saarni sanoo.


Laskelmat esille lähiaikoina

Hattulassa on talven aikana selvitetty, kannattaisiko Lepaan alakoulun toiminta siirtää Hämeen ammattikorkeakoulun omistamiin tiloihin, vai jatkuuko koulun toiminta nykyisellä paikallaan.

Perusturvalautakunta ei ota kantaa koulun paikkaan, vaan esittää ainoastaan päiväkotitilojen järjestämistä.

Lepaan koulu mahdollista siirtoa tai paikallaan pysymistä koskevat laskelmat ja kustannusarviot tulevat käsittelyyn Hattulassa lähiaikoina. Niitä on tarkoitus esitellä myös yleisötilaisuudessa Lepaalla.

Lepaan koululaisten vanhemmat vastustavat siirtosuunnitelmia. (HäSa)