Uutiset

Lepaan kaavavalitukset kumoon hallinto-oikeudessa

Hattulan Lepaan alueen osayleiskaavasta tehdyt kolme valitusta on hylätty Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa.

Valituksissa muun muassa pidettiin osayleiskaavaa maankäyttö- ja rakennuslain vastaisena, koska se vaarantaa avoimen pelto- ja kulttuurimaiseman säilymisen. Lepaan alue on osa Vanajaveden laakson arvokasta maisema-aluetta ja kulttuurihistoriallista ympäristöä. Hallinto-oikeus katsoo kuitenkin, että kaavaan sisältyvä lisärakentaminen on peltoaukean laidoilla niin vähäistä, ettei siitä aiheudu haittaa.

Yksi valituksista koski Hämeen ammattikorkeakoululle varattua rakennusaluetta, joka sijaitsee oppilaitoksen nykyisiä rakennuksia vastapäätä Lepaan laivalaiturille johtavan tien toisella puolella.

Hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan kyseiselle paikalle voidaan rakentaa, sillä rakennus ei estäisi näkyvyyttä peltoalueille.

Päivän lehti

28.10.2020

Fingerpori

comic