Uutiset

Lieson koulu palaa lähtöruutuun

Lieson koulun lakkautus näyttää lykkääntyvän vähintään vuodella, jos lasten ja nuorten lautakunta päättää asiasta kuten tilaajajohtaja Markku Rimpelä esittää.

Jos lautakunta hyväksyy esityksen, koko lakkautusprosessi alkaa alusta.

– Tällä hetkellä meillä ei ole Liesosta lakkautuspäätöstä. Jos ei tehdä mitään, Lieson koulu jatkuu maailmantappiin asti, toteaa tilaajapäällikkö Antti Karrimaa.

Hänen mukaansa koko lakkautus alkaa alusta.

– Jos lautakunta päättää esityksen mukaan, esimerkiksi kyläläisten kuulemistilaisuus järjestetään uudelleen. Katsotaan sitten, mihin tämä johtaa.

Muihin kouluihin, joista lakkautuspäätös on tehty, Lieson tilanne ei vaikuta.

– Muista ei valitettu ja niistä on olemassa lainvoimaiset päätökset.


Liitossopimuksen vastainen

Aikaisemmin lautakunta on päättänyt olla lakkauttamatta kaksiopettajaisia kyläkouluja.

Kaupunginhallitus muutti päätöksen siten, että Lieso ja Taljala lakkautetaan tämän vuoden elokuussa. Kataloisten ja Kostilan koulun vuoro tulee ensi vuoden elokuussa.

Porraskosken-Järventaustan kyläseura teki oikaisuvaatimuksen Lieson koulun lakkauttamisesta.

Kun kaupunginhallitus ei hyväksynyt oikaisuvaatimusta, seura valitti hallinto-oikeuteen, joka kumosi lakkautuspäätöksen.

Perusteluna oli se, ettei päätös noudata kuntien tekemää liitossopimusta, jossa lähipalvelut luvattiin pitää pääsääntöisesti vuoden 2007 tasolla tämän vuoden loppuun saakka. 


Vain Taljala tänä vuonna

Taljalan koulu on nyt ainoa koulu, jonka toiminta päättyy jo tulevan elokuun alussa. Kataloinen ja Kostila lakkaavat elokuussa 2012.

Lieson suunnalla asuvat saivat uuden tilaisuuden lobata koulunsa jatkon puolesta. Liesossa on jo aikaisemmin laskettu, että muuttamalla hieman koulujen toiminta-alueita, saataisiin riittävästi oppilaita Liesoon, eivätkä lasten koulumatkat muodostuisi kohtuuttoman pitkiksi.

Kataloisten ja Kostilan koulun oppilaat siirtyvät Konnarin koululle Lammin kirkonkylälle. Taljalan koulun oppilaat puolestaan aloittavat koulunsa Iittalassa ensi syksynä.

Lieson koulun tulevaisuus on esillä lasten ja nuorten lautakunnassa tiistaina. (HäSa)