Uutiset

Lihotuskuuri ei ollut pulma Zellwegerille

Bridget Jones -filmin pääosaan palannut Renée Zellweger väittää, että lihominen jo toista kertaa muhkeisiin Bridget-mittoihin ei ollut pulma. Tähti sanoo, että paljon vaikeampaa hänelle oli päästä yli vaatimattomuudestaan kuvausten räväköissä kohtauksissa.

Zellweger joutui popsimaan roolia varten itselleen yli kymmenen lisäkiloa. Kun kuvaukset olivat purkissa, Renée laihdutti itsensä takaisin hoikaksi kuudessa kuukaudessa.

– Minulle ei ollut vaikeaa Bridgetin kuvauksissa se, mitä voisi perinteisesti pitää haastavana. Minun oli sen sijaan vaikeaa esiintyä punaisissa rintaliiveissä yleisön edessä, koska olen itse varsin kaino, teksasilainen linjaa.

Zellweger kiistää huhut, joiden mukaan hän olisi ollut haluton palaamaan Bridgetin osaan lihotuskuurin vuoksi.

– Itse asiassa roolissa oli kiinnostavaa juuri se, että jouduin muuttumaan tuolla tavalla ulkoisesti.

Renéen mielestä filmirooli brittisinkkuna oli perin vastuullinen. Hän korostaa, että hyvin moni nainen ympäri maailmaa samaistuu Bridget Jonesiin.

STT

Haisevin juusto valittu

Tutkijat ovat selvittäneet, mikä on maailman haisevin juusto. Löyhkäävimmän juustolaadun tittelin voitti ranskalainen pehmytjuusto nimeltä Vieux Bologne.

”Sähkönenällä” tehdyn hajututkimuksen takaa löytyy ryhmä brittiläisen Cranfieldin yliopiston tutkijoita. Lisäksi tulokseen vaikuttivat 19 henkilön koeryhmän mielipiteet.

Hajukisan toinen ja kolmas sija menivät nekin Ranskaan. Hopeaa nappasi Pont d’Eveque, kun taas kolmoseksi rankattiin tunnettu Camembert de Normandie.

STT-AFP

Tasa-arvoa liikennevaloissa

Saksalaisessa pikkukaupungissa on tuotu tasa-arvo liikennevaloihin. Zwickaussa risteyksien valopylväissä marssivat nyt sekä pienet vihreät miehet että naiset.

Uusi valopylvään malli on tuonut valoihin naishahmon, jolla on saparot ja hame.

Valojen suunnittelija Joachim Rossberg kuitenkin korostaa, että muutoksen taustalla ei ole mitään tarkoituksellista politiikkaa.

STT-AFP

Päivän lehti

29.3.2020