Uutiset

Liikemieskirjailijan ruoska viuhuu edelleen

Paavo Haavikon avara ja askeettinen asunto Helsingin Bulevardilla ei tuo ensimmäisenä mieleen kirjailijan luomistyön tyyssijaa. Olohuoneen pöydällä lojuu talouslehtiä ja televisioruudulla teksti-tv kertoo päivän pörssikursseista.

– Hoidan oman osakesalkkuni ohella myös Kirjailijaliiton osakesalkkua, olen hoitanut jo yli 40 vuotta, Haavikko selittää.

Kirjailijan ja liikemiehen urat yhdistänyt Haavikko on poikkeuksellinen hahmo Suomen kirjailijakentässä.

– Ennen sotia liikemieskirjailijat eivät olleet niinkään erikoinen ilmiö, Haavikko muistuttaa.

Minna Canth, Maiju Lassila ja Hella Wuolijoki olivat kaikki sekä kirjailijoita että liikemiehiä.

– Jos kirjailijalla ei ole raadollisempaa ammattia, hän joutuu hirvittävän kapealle pohjalle, ei näe miten yhteiskunta elää. Yksinomaan esteettinen maailma on liian ohut.

Yhteiskunnallista analyyseistaan tunnettu Haavikko ei säästele sanojaan puhuessaan presidentinvaaleista. Ne ovat ”täynnä tyhjää puhetta”. Nato-keskustelu herättää kirjailijassa historiallisia mielleyhtymiä.

– Tilanne tuntuu kauhean tutulta, kun sitä vertaa 1930-lukuun. Silloinkin suurvallat jakoivat kaikille takuita, takuita vailla mitään pohjaa.

Historiaan kirjoituksissaan usein sukeltanut Haavikko suhtautuu perin epäilevästi kaikenlaisiin valtioliittoihin. Kansallisvaltioiden tulisi ponnistaa omalta pohjaltaan. Etenkin Nato saa akateemikolta tyrmäävän vastaanoton.

Liikemiesura ei ole estänyt Haavikkoa kirjoittamasta poikkeuksellisen laajaa tuotantoa, joka ulottuu runoteoksista ja romaaneista näytelmiin, librettoihin ja jopa yrityshistoriikkeihin. Kynä sauhuaa edelleen, vaikkakin aiempaa vähemmän.

Oman Art House -kustantamonsa toimitusjohtajan paikalta hän vetäytyi viisi vuotta sitten, mutta jatkaa hallituksen puheenjohtajana. Toimitusjohtajan pallin peri vuonna 1960 syntynyt poika Heikki.

Vaikka Haavikko kertoo, ettei sano moitteen sanaa suomalaisesta kulttuurielämästä, ei kriittinen mieli malta vaieta epäkohdista.

Suomalainen kirjallisuus on ”rikkaamman vaiheen” jälkeen jämähtänyt paikoilleen, ja tuotteistamisen myötä kirjailijoista on tullut vain tyhjiä brändejä. Tietoyhteiskuntavouhotus muistuttaa Haavikon mielestä seurauksiltaan lähinnä maolaista kulttuurivallankumousta.

Kaiken huippu on, jos kirjastoista vielä tehdään maksullisia.

– Se olisi sosiaalista sadismia. Sen jälkeen köyhällä kansanosalla ei olisi enää mitään.

Haavikon mukaan suomalaista hengenelämää leimaa öykkärimäisyys ja sivistymättömyys, jota kuvastaa hyvin ylikalliin oopperan asema kulttuurikentän pyhänä lehmänä. Akateemikon mukaan ooppera vie kohtuuttomasti varoja muilta, vähintäänkin yhtä arvokkailta taidemuodoilta.

– Minusta voitaisiin ihan hyvin lennättää oopperasta kiinnostuneet lentokoneilla Saksaan. Se tulisi varmasti halvemmaksi. (STT)