Uutiset

Liikenne avautumassa 12 uuteen maahan, Ruotsi kaukana avaamiskriteeristä – Etätyösuositus ja yli 70-vuotiaiden erillissuositukset päättyvät – "Halaussuositusta emme anna"

Matkustaminen ollaan sallimassa maihin, joissa koronaa on ollut kahden viikon aikana enintään 8 henkilöllä sadasta tuhannesta.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoo, että liikenne avataan maihin, joissa koronaa on enintään 8 henkilöllä sadasta tuhannesta. Kuva: Arttu Laitala
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoo, että liikenne avataan maihin, joissa koronaa on enintään 8 henkilöllä sadasta tuhannesta. Kuva: Arttu Laitala

Koronan takia asetetut matkustusrajoitukset puretaan näillä näkymin 12 eurooppalaisen maan osalta 13. heinäkuuta, hallitus kertoi neuvotteluidensa päätteeksi.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoo, että rajoitukset puretaan niiden EU- ja Schengen-maiden osalta, joissa koronaa on esiintynyt kahden viikon sisällä enintään kahdeksalla asukkaalla sadasta tuhannesta.

– Näiden maiden osalta poistuisi samalla myös suositus kahden viikon omaehtoisesta karanteenista Suomeen saapuessa, Ohisalo sanoo.

Tämän hetkisen tautitilanteen perusteella rajoitukset purettaisiin hallituksen päättämillä kriteereillä Italian, Itävallan, Kreikan, Saksan, Unkarin, Liechtensteinin, Slovenian, Slovakian, Sveitsin, Kroatian ja Irlannin kanssa.

– Lopulliset päätökset tehdään lähempänä sovittua rajoitusten purkamisen päivää, 10. heinäkuuta mennessä, Ohisalo kertoo.

EU:n ulkorajojen rajoitukset jatkuvat, ja hallitus keskustelee niistä EU-tasolla.

Ruotsin koronatilanne kaukana avaamiskriteereistä

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoo, että muihin maihin suuntautuvaa tarpeetonta matkustamista kehotetaan yhä välttämään.

– Kun menee sellaisiin maihin, mihin matkustamista ei ole avattu, voimassa on edelleen suositus kahden viikon karanteenista.

Näitä maita ovat muun muassa Espanja, Ruotsi ja Ranska.

Ruotsin tilanne on vielä kaukana hallituksen asettamasta kriteeristä eli enintään 8 tautitapauksesta 100 000 asukasta kohtaan. Ruotsissa tapauksia on tällä hetkellä sataatuhatta asukasta kohti lähes 119.

Haavisto toteaa, että hallitus päätti liikenteen avaamiselle objektiiviset kriteerit.

”Ei yleistä halaussuositusta”

Yli 70-vuotiaiden suositukset fyysisestä etäisyydenpidosta päättyvät.

– Valtioneuvosto ei enää tänään tehdyn päätöksen johdosta anna erillistä tiettyyn ikärajaan perustuvaa suositusta fyysisten kontaktien välttämisestä, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sanoo.

Kiuru kertoo, että hallitus sai neuvotteluidensa tueksi asiantuntija-arvion, jonka mukaan koronaepidemia jatkaa hiipumistaan Suomessa.

Suositukset varovaisuudesta ja hygieniasta ovat Kiurun mukaan yhä tärkeitä kaikille. Kaikki voivat estää viruksen leviämistä ”tutuilla toimilla” eli käsienpesulla, hyvällä yskimishygienialla ja etäisyyden pitämisellä.

Kansalaisten on Kiurun mukaan harkittava itse, halaako esimerkiksi isovanhempi lapsenlastaan.

– Yleistä halaussuositusta emme anna, Kiuru sanoo.

Yli 70-vuotiaille tehdyt rajoitukset ovat Kiurun mukaan olleet tärkeitä ikääntyneen väestön suojaamisessa koronalta. Tauti on selvästi vaarallisempi iäkkäille, Kiuru painottaa.

– Suomessa covid-19-tautiin menehtyneistä 87 prosenttia on ollut yli 70-vuotiaita.

Etätyösuositus päättyy

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kertoo, että hallitus päätti etätyösuosituksen lopettamisesta.

– Suositus laajalle etätyön tekemiselle päättyy 1. elokuuta, koska epidemiatilanne on rauhoittunut.

Etätyön tekemisellä on ollut Pekosen mukaan merkittävä positiivinen vaikutus koronaepidemian leviämisen estämisessä.

– Työssäkäyvistä lähes 60 prosenttia siirtyi Suomessa etätöihin, mikä on enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa.

Pekonen sanoo, että hallitus arvioi etätyösuositusta uudelleen, mikäli epidemiatilanne sitä edellyttää.

Päivän lehti

19.10.2020

Fingerpori

comic