Uutiset

Liikenne katetyömaalla Paasikiventien sillalle

Moottoritien katetyömaan liikennejärjestelyihin tulee pieni muutos ensi viikon torstaiaamusta alkaen. Liikenne siirretään pois tunnelin katolta varsinaiselle Paasikiventien sillalle keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Reitti suoristuu Paasikiventien linjauksen mukaiseksi, kun nykyisistä ylimääräisistä kurveista päästään eroon. Myös kevyen liikenteen väylä siirtyy sillalle.

Katetyömaan projektipäällikkö Markku Ahonen kertoo, että kaikilta muilta osin liikennejärjestelyt säilyvät ennallaan.

– Autoilijat tuskin huomaavat muutosta. Yksisuuntaisuudet ja reitit eivät muutu. Ajoreitti Paasikiventielle moottoritien länsipuolelta vain siirtyy 30 metriä etelään päin, hän sanoo.

Pieniä muutoksia liikennejärjestelyihin on luvassa koko syksyn ajan. Niitä tehdään työmaan tarpeiden mukaan, mutta pääratkaisuihin ei puututa.

Seuraava mainittava muutos tehdään marraskuun, kun alussa liikenne siirtyy Turuntien sillalle samalla tavalla kuin nyt Paasikiventien sillalle.

Kaksisuuntaiseksi liikenne muuttuu silloilla sekä Eureninkadulla ja Kaivokadulla kesällä 2013. (HäSa)