Uutiset

Liikenneasenteet eivät ole kunnossa

Viikonvaihde oli tieliikenteessä poikkeuksellisen synkkä. Lukuisissa onnettomuuksissa, kolareissa ja ulosajoissa kuoli 12 ihmistä ja loukkaantui parisenkymmentä, joista osa vakavasti. Kuolleista kolme ja loukkaantuneista seitsemän liikkui moottoripyörillä.

Surullisiin tapahtumiin ei ole yhtä ainoata selitystä, mutta monissa turmissa mukana olivat alkoholi, ylinopeus ja kuljettajien kokemattomuus, yhdessä tai erikseen.

Suomessa kuoli viime vuonna 377 ihmistä liikenneonnettomuuksissa ja pysyvästi vammautui moninkertainen määrä. Autojen ja moottoripyörien määrät jatkavat kasvuaan ja teillä liikkuu taidoiltaan rajallisia kuljettajia ehkä entistä enemmän.

Poliisi ei kykene millään valvomaan liikennettä, ei edes näyttäytymään teillä siinä määrin, että sillä olisi riskikäyttäytymistä hillitsevää vaikutusta.

Kansalaiskasvatuksen keinoin yritetään vuodesta toiseen muokata asenteita. Valistuspuheet eivät ilmeisesti tavoita juuri sitä riskikuljettajien ryhmää, jolle ne on tarkoitettu.

Alkoholin hinnanalennuksilla ja saatavuuden helpottumisella saattaa olla vaikutusta rattijuoppouteen, mutta se tuskin on ainoa selittäjä onnettomuuksiin. Viina ei aina ole mukana kuvioissa, kolareita ajetaan myös selvin päin.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat ovat hiljattain teettäneet tutkimuksen kuolinonnettomuuksien syistä. Sen aineistona oli lautakuntien vuosina 1991-2002 kokoama yli 3 000 onnettomuuden tiedosto.

Joka toisen onnettomuuden aiheuttaa ajoneuvon hallinnan menetys. Se puolestaan johtuu etenkin nuorten mieskuljettajien ajamasta ylinopeudesta. Peräti yli puolet nuorista miehistä ajoi onnettomuuden ylinopeudella ja humalassa.

Heistä vain 28 prosenttia käytti turvavyötä. Tutkimus paljasti myös sen, että yksittäisissä ulosajoissa keli oli pääsääntöisesti hyvä. Liukkauden syyksi ei näitä onnettomuuksia voida lukea.

Tutkijoiden ehdotukset liikenneturvallisuutta parantamiseksi sisältävät ajoneuvoteknisiä parannuksia ja nykyistä tehokkaampaa puuttumista ylinopeuksiin. Teknisistä uudistuksista mainitaan elektroninen ajokortti, jota ilman ajoneuvo ei käynnisty, ajonopeuden rajoittimet ja turvavöiden automatisointi. Ideat ovat hyviä, mutta ne heittävät pallon autoteollisuudelle ja vaikuttavat hitaasti liikenneturvallisuuteen.

Loput uudistusesitykset ovat vanhastaan tuttuja ja ne liittyvät liukkauden torjuntaan, alkoholistien hoitoon, keskikaiteiden asennukseen ja nuorten valvotun ajoharjoittelun lisäämiseen.

Tutkijoiden esittämät keinot osoittavat, että jotain on toki tehtävissä, mutta hekään eivät pysty osoittamaan niiden vaikuttavuutta.

Asenteet eivät ole Suomessa kohdallaan. Suurin onnettomuuksien syy on korvien välissä. Työtä näiden asennevammojen korjaamiseksi on jatkettava siitäkin huolimatta, että mustan viikonlopun tapahtumat turhauttavat.