Uutiset

Liiku, lapsi, liiku!

Smurffilaulu raikaa, ja Jesse Rekola (5), Katri Teräsniska (7) ja Elmeri Aintila (6) päättävät laittaa jalalla koreasti. Lapset pomppivat, hyppivät, huojuvat, heiluvat ja välillä väsähtävät.

Olohuoneessa reilun vuoden ikäinen Tomi Rekola on täynnä virtaa. Poika juoksee edestakaisin radion ja sohvan väliä kasvoillaan ilkikurinen virnistys.

– Tänään ei päästy ulos, koska joukossa oli puolikuntoisia lapsia. Nyt ne ovat täynnä energiaa, perhepäivähoitaja Eila Rekola sanoo ja koittaa välillä hillitä Tomin intoa.

Rekolan laumalle päivä on ollut poikkeuksellinen. Tavallisesti pihalla peuhataan päivittäin. Kerran viikossa remmi suuntaa palokunnan salille, avarassa salissa liikkumaan.

”Pienet eivät ole este”

Perhepäivähoitaja Eila Rekola puhuu pitkään ja hartaasti liikunnan ja erityisesti sisäliikunnan merkityksestä.

– Pienet eivät ole koskaan este, vaan he rikastavat ryhmää ja ovat haaste ryhmänvetäjälle, Rekola muotoilee.

Ajatuksena on, että ketään ei saa jättää nurkkaan nyhjäämään. Rekolan mielestä aikuisen tehtävänä on houkutella aratkin lapset mukaan toimintaan. Tekemistä pitää olla monenlaista, sillä pieni lapsi on lyhytjännitteinen.

– Lapsella on valtavasti energiaa. Jos hän ei saa sitä purkaa, rupeaa lapsi jossain vaiheessa oireilemaan, Rekola tiivistää.

Nyt liikkumisen riemu on tallennettu videofilmille, sillä Eila Rekola ja palokunnan salilla samaan aikaan käyvä toinen perhepäivähoitaja teettivät viikoittaisista liikuntatuokioista videon.

Perimmäisenä ajatuksena oli koostaa kasetti lapsia ja heidän vanhempiaan varteen. Kasetista on kiinnostunut nyt myös Nuoren Suomen projektityöntekijä, joka kerää aineistoa lasten liikunnan merkityksestä varhaiskasvatuksessa. Mahdollista on, että filmi päätyy vielä koulutustarkoituksiin.

”Onnistumisen elämykset tärkeitä”

Mutta miten saada arkaileva, ujo lapsi mukaan yhteisiin liikuntatuokioihin? Siinä pulma, johon Eila Rekola törmäsi, kun oma pojanpoika Jesse tuli hänen hoidokikseen.

Äidin, Kaisa Uusitalon, mielestä pojan vetäytymisen syynä oli epäonnistumisen pelko. Eila Rekola ratkaisi pulman houkuttelemalla lasta ja heittäytymällä itse mukaan.

Rohkaisu auttoi ja Jesse lähti leikkeihin. Liikkuessa tuli purettua liiat energiat ja lapsi muuttui tyystin. Entinen huutaja rauhoittui.

Perhepäivähoitaja Eila Rekola korostaakin liikunnan merkitystä varhaiskasvatuksessa.

– Onnistumisen elämykset muokkaavat myönteistä minäkuvaa, hän toteaa.

Mutta on niitä hyötyjä muitakin: liikkuessaan lapsi oppii tuntemaan oman kehonsa rajat ja mahdollisuudet, mutta myös hänen aistinsa ja lihaksensa kehittyvät. Lisäksi liikunta vaikuttaa suotuisasti kielelliseen ja älylliseen kehitykseen, ja sosiaaliset taidotkin hioutuvat, Rekola muistuttaa.

”Jotain pitää harrastaa”

Liikunnalla on merkitystä perhepäivähoidossa myös siksi, että perheiden tilanteet vaihtelevat niin kovasti: kaikilla ei ole aikaa harrastaa.

– Katria käytetään tanssikerhossa ja muita lapsia muissa harrastuksissa. Itse emme juuri lapsia liikuta. Siksi on hyvä, että on tällainen virallinen valvoja, veistelee Katrin isä Kari Teräsniska.

Vaikka käyhän Teräsniskan katras kesäisin yhdessä uimassa ja jalkapalloa potkimassa, Kari Teräsniska toteaa vakavoiduttuaan.

Elmerin perheessä liikunta sen sijaan on osa arkipäivää, koko perheen yhteinen juttu.

– Meidän kasvatusperiaate on, että jotain pitää harrastaa, Kari Aintila toteaa.

Elmeri itse on hiihtänyt vuoden vanhasta, ja lasketellut kaksivuotiaasta. Nyt poika käy viikoittain liikuntakoulussa ja perheen kanssa uimassa. Isoveljet harrastavat käsipalloa. Kari ja Sirkka Aintilan mukaan liikuntaharrastusten tuomat hyödyt ovat selvät.

– Terveet elämäntavat tulevat luonnollisena juttuna. Kun on hyvä fyysinen kunto, jaksaa opiskellakin. Lisäksi harrastukset antavat pohjaa jatkoa ajatellen: pysyvät sitten myöhemmin pystyssä kauppakassienkin kanssa, vanhemmat miettivät.