Liikunnan riemu stoppaa rahaan

Opetus- ja kulttuuriministeriön viikko sitten julkistaman tutkimusraportin mukaan urheiluharrastuksen hinnat ovat nousseet jopa kaksin- tai kolminkertaisiksi kymmenessä vuodessa. Suunta on aivan mahdoton jos sitä vertaa vaikkapa elinkustannusten nousuun.
Täysin itse aiheutettu “ongelma”, sanoo kyynikko.
 
Kun kaiken pitää olla ammattimaista palkatuista valmentajista alkaen, niin se näkyy hinnoissa. Osa lapsista ja nuorista halajaa intohimoisesti jonkin lajin huipulle. Harva vanhempi on lapsensa toiveitten tulppana – vanhemmat maksavat jos se ylipäätään on mahdollista.
 
Raportin mukaan harrasteliikunta on kallistunut jonkin verran. Kilpaurheilulajeissa, joissa harrastusintensiteetti on kasvanut selvästi, on harrastaminen kallistunut jopa kaksin- tai kolminkertaiseksi kymmenessä vuodessa.
 
Usean liikuntalajin harrastaminen kilpailumielessä on tullut mahdottomaksi jo 11–14-vuotiaille.
Luovutaan kesälomamatkasta sekä vanhempien harrastuksista, vastasi yksi kahden murrosikäisen pojan isä kustannusten kattamisesta. Eikä se lomaraha edes riitä kuin alkustarttiin, kun vuodessa kalliimpien harrastusten maksut nousevat kaikkinensa useisiin tuhansiin, jopa yli kymmenen tuhannen euron. Useampilapsisessa harrastajaperheessä kustannukset liikkuvat siis samalla tasolla kuin moni perhe maksaa vuodessa asuntolainaansa. Eli ei kaiken kansan juhlaa.
 
Samaan aikaan kilpaurheilun alttarille kannetaan aikuisten sirkushuveja varten kaupungeissa ja kunnissa kymmeniä, jopa satoja tuhansia euroja. Jokin tässä kokonaiskuvassa ei natsaa.
 
Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet ovat parantuneet parissakymmenessä vuodessa aivan uudelle tasolle – puhumattakaan 1950–60 -luvuilla lapsuuttaan viettäneitä. Ei ole ihme, että vanhempi sukupolvi taivastelee harrastuspaikoille asetettavia vaatimuksia. Pitää olla sitä ja tätä, kun liigat ja liitot vaativat.
 
Suomi on suorituspaikoiltaan varmasti urheilun kärkimaita, mutta lajiaktiivien mukaan eletään takapajulassa. Täytyy päästä entistä nopeammin aikaisempaa pitemmälle ja nykyistä korkeammalle.
 
Raportin mukaan kokonaiskustannukset syntyvät monista yksittäisistä ja erillisistä kustannuksista, joita urheilun päättäjätahot eivät useinkaan havaitse. Välinekustannukset nousevat, pakolliset lisenssi- ja vakuutusmaksut kasvavat sekä ja kilpailu- ja leirikustannukset kallistuvat kallistumistaan.
 
Seurojen suuntautuminen pääsääntöisesti kilpaurheiluun tekee monesta lajista kalliin. Pelkästään harrastamisen ja liikkumisen ilosta junioriliikuntaa ei seuroissa juurikaan ole. Pitää kilpailla. Kaikki valmennus tähtää yksinomaan huippujen seulontaan.
 
Lisääntyvät menoerät ovat monelle perheelle jo kattamaton rahareikä. Raportin laatineen yliopettaja Kari Puronahon mukaan kaksi kolmasosaa perheistä alkaa olla ohjatun liikuntatoiminnan ulkopuolella. Huolestuttavaa, todella huolestuttavaa.
 
Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus liikkumiseen kivassa porukassa jo kansanterveydellisistä syistä. Tämän vuoksi esimerkiksi koulujen kerhot, vepeekoot, partiolaiset ja vastaavat elävät etsikkoaikaa.
Uusia ratkaisuja ja toimintamalleja kannattaa hakea kaikkien osapuolten yhteistyöllä. Siihen porukkaan kuuluvat niin valtio, kunnat, lajiliitot, urheiluseurat kuin lasten vanhemmat.