Uutiset

Lillukanvarsipolitikointia kaikki tyynni

Talouskatastrofi uhkaa Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, Suomi velkaantuu seitsemällä miljardilla vuodessa, eikä velkaantumisen päätä näy.

Mitä tekevät poliitikot?

Brysselissä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) jankuttaa kuukausikaupalla Suomen takuista Kreikan lainoille ja eduskunnassa puhutaan siitä, pitäisikö ministerien ja kansanedustajien palkoista leikata viisi prosenttia.

Voi herran pieksut!

Ihan aikuisten oikeasti voi kysyä, että eikö olisi korkea aika keskittyä oleelliseen ja jättää lillukanvarsipolitikointi.

Suomi sai mitä halusi. Tarkemmin sanottuna tuli sitä, mitä demarit vaalien alla vaativat. Suomi sai Kreikan lainoille takuut, tai tarkemmin sanottuna osalle lainoja. Takuujärjestelmä räätälöitiin Suomen tarkoitusperiä vastaavaksi. Siksi se on muille euromaille yhdentekevä.

Tavoitteena ei ollutkaan taloudellinen järkevyys, vaan poliittinen tarkoituksenmukaisuus. Kukaan ei voi nyt ilkkua valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselle, että petitte vaalipuheenne.

Mitä ihan oikeasti saavutettiin? Ei mitään.

Mutta mitä menetettiin?

Aikaa, ja aika on rahaa, tässä tapauksessa paljon rahaa. Suomen takuuvitkuttelu on ollut omiaan hidastamaan Kreikan rahoituskriisin ratkaisemista. Samalla markkinoiden usko ratkaisun syntymiseen ylipäänsä on jatkuvasti heikentynyt.

Korot ongelmamaissa ovat nousseet taivaisiin ja pörssikurssien meno päinvastaiseen suuntaan jatkuu yhä yhtä jyrkkänä.

Kursseista on sulanut jo satoja miljardeja.

Parin vuoden takainen taantuma vei Suomen kansantaloudesta 40 miljardia euroa. Uusi taantuma veisi rutkasti tuotakin enemmän, ja Suomelle on tärkeää vain olemattomat takuut.

Kyllä tällaisessa tilanteessa on syytä huudella suhteellisuudentajun perään.

Ei se perussuomalaisten pelkokaan voi noin paljon järjen valoa himmentää.

Vakavasti ei voi myöskään ottaa puheita ministerien ja kansanedustajien palkanalennuksesta. Kansanedustajat saavat runsaat kuusi tonnia kuussa ja puolitoista tonnia kulukorvauksia.

Ministeri saa palkkaa kymppitonnin kuussa ja pääministeri puolet enemmän.

He ovat palkkansa ansainneet. Jos jonkinlaista vertailua tehdään, niin pääministeri häviää jo keskisuuren yrityksen johtajalle, jolla vielä on optio- tai tulospalkkioetu.

Populistisesta eleestä palkanalennus käy erinomaisesti. Mikä onkaan komeampaa kuin turuilla ja toreilla kehuskella, että minä pistän vielä paremmaksi: Kymmenen prosenttia!

Mediahuomio on taattu, samoin kansan kättentaputukset.

Tällaisessa menossa kansalaiset unohtavat helposti kysäistä, että mitenkäs sen kestävyysvajeen kanssa on. Niitä ongelmia ratkovat ne ikävät poliitikot, jotka eivät palkanalennuksista metelöi.