Uutiset

Linja-autofirman halliin murtauduttiin

Kantolassa Lautatarhankadulla sijaitsevan linja-autofirman halliin murtauduttiin tiistain ja keskiviikon välisen yön aikana. Murto huomattiin keskiviikkoaamuna kello kuuden aikaan.

Tekijä tai tekijät olivat muun muassa puhkoneet useasta autosta renkaita ja lisäksi autoille oli tehty muuta vahinkoa.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, että autoista tai hallista olisi
anastettu mitään.

Hämeenlinnan poliisin mukaan rikkomisella ja sotkemisella aiheutettiin huomattavat taloudelliset vahingot. Lisäksi vahingoitettuja linja-autoja ei saatu heti liikenteeseen.

Jos jollain on yön aikana alueelta havaintoja, pyydetään niistä ilmoittamaan Hämeenlinnan poliisin numeroon 03-65161 tai 03-6516240. (HäSa)