Uutiset

Linna Golf isännöi Euroopan seniorikiertueen kilpailua ensi kesänä

Linna Golf on tullut tunnetuksi isojen golfkilpailujen näyttämönä, ja ensi kesänä on historian suurimman kilpailun vuoro.

Linna Golfissa pelataan juhannusviikolla Euroopan seniorikiertueen osakilpailu, European Tour Properties Senior Classic. Sopimus kilpailun järjestämisestä allekirjoitettiin tiistaina Vanajanlinnassa.

Euroopan seniorikiertue on yli 50-vuotiaille ammattilaisille tarkoitettu kiertue, jossa pelaa monia golfin eläviä legendoja, muun muassa Sam Torrance ja Ian Woosnam. Kovia nimiä tullaan näkemään myös Hämeenlinnassa, sen Euroopan seniorikiertueen kaupallinen johtaja Simon Harris lupaa.

– Olemme aikeissa tuoda tänne muutamia kansainvälisiä tähtiä, joiden nimet paljastetaan lähempänä kilpailua. Mutta meidän kiertueella pelaa todella paljon nimekkäitä pelaajia, joten Linna Golfissa nähdään tasokasta peliä, Harris sanoo.

Linna Golfilla on myös kaksi villiä korttia kilpailuun, joten kilpailussa nähdään varmasti myös suomalaisia pelaajia.

Juhannusviikolla keskiviikosta perjantaihin käytävä kilpailu osuu vuoden valoisimpaan ajanjaksoon Suomessa. Tähän kilpailun järjestäjätkin ovat tarttuneet, ja he aikovat ottaa kaiken hyödyn irti valoisista illoista.

– Ensimmäisen kierroksen lähtöajat ovat sellaiset, että viimeiset pelaajat tulevat kentältä pois iltakymmenen aikoihin. Tällaista ei ole koskaan ennen tehty tällä kiertueella. Tämä on loistava mahdollisuus markkinoida suomalaista yötöntä yötä ja samalla myös Hämeenlinnaa, sillä kilpailun tv-koosteet tavoittavat satoja miljoonia kotitalouksia ympäri maailmaa, Linna Golfin toimitusjohtaja Petri Keskitalo kertoo tyytyväisenä.

Kilpailusta on muutenkin tarkoitus tehdä enemmänkin hieno tapahtuma kuin vain pelkkä kilpailu. Kilpailun pelimuoto on myös sellainen, joka tukee tätä ajatusta.

– Kilpailussa on mukana 54 ammattilaista. Kahdella ensimmäisellä kierroksella he pelaavat parikilpailua, jossa heillä on amatööripari mukana. Perjantain kierroksella pelaavat vain ammattilaiset. Saamme kasattua kilpailun ympärille todella hienon tapahtuman, joka kiinnostaa varmasti kaikenikäisiä ihmisiä, uskoo Harris. HäSa

Asiasanat