Uutiset

Linnan juhliin enää alle kuukausi – Voiko kutsu jäädä saamatta Postin lakon takia?

Jos sopuun ei päästä, Postin työntekijöiden lakko voi kestää 8. joulukuuta asti. Linnan juhlien kutsut postitettiin ennen lakon alkamista.
Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto järjestetään perinteisesti Presidentinlinnassa 6. päivä joulukuuta. Kuva: Kimmo Penttinen
Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto järjestetään perinteisesti Presidentinlinnassa 6. päivä joulukuuta. Kuva: Kimmo Penttinen

Maanantaiaamuna alkanut Postin työntekijöiden lakko voi venyä jopa yli itsenäisyyspäivän, jos sopua ei saada aikaan. Voiko käydä niin, että osa Linnan juhlien kutsuista ei saavu perille ajoissa ennen juhlia?

Tasavallan presidentin kanslian mukaan kutsujen postituksesta on sovittu Postin kanssa hyvissä ajoin ja kutsut postitettiin jo ennen lakon alkamista. Kutsujen postitus aloitettiin kaksi viikkoa sitten lokakuun lopussa, eli tavanomaista aikaisemmin.

– Mahdollista toki on, että poikkeuksellisista olosuhteista johtuen postin kulku on voinut olla tavanomaista hitaampaa, kansliasta kerrotaan Lännen Medialle.

– Kanslialla ja Postilla on ollut pitkäaikainen ja toimiva yhteistyö kutsujen postituksessa. Posti varmasti tekee näissäkin olosuhteissa parhaansa, että kutsut menevät perille.

Kutsuttavien suuresta määrästä johtuen tasavallan presidentin kanslialla ei ole mahdollisuutta varmistaa erikseen, että jokainen kutsu on saapunut perille.

Itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton teemana on tänä vuonna tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio haluavat huomioida henkilöitä ja instituutioita, jotka toiminnallaan edistävät luotettavan tiedon välittämistä ja yhteiskunnallista keskustelua.

Kaikkiaan presidenttipari kutsuu Presidentinlinnaan noin 1 700 eri tavoin ansioitunutta suomalaista. Kunniavieraina on sotiemme veteraaneja ja lottia.

Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) maanantaiaamuna alkanut lakko jatkuu sunnuntaihin 24. marraskuuta saakka. PAU:n uuden varoituksen mukaan lakko jatkuu heti päätyttyään vielä kahdella viikolla eli joulukuun kahdeksanteen päivään saakka, jos sopuun ei päästä.

Neuvotteluja jatketaan keskiviikkona.