Uutiset

Linnan juhlissa herkuteltiin lämpimissä tunnelmissa

Hämeen linnan saleissa oli lämmintä ja ahdasta, kun noin 800 kuudesluokkalaista juhlisti itsenäistä Suomea maanantaina. Salin täyttävä puheensorina voimistui entisestään, kun jossain helähtää lasi sirpaleiksi.

– Täällä on niin kuuma, että pari tyyppiä olisi voinut jättää pois, Nea-Mari Jaatinen Miemalan koulusta sanoi.

Nea-Marilla oli päällään kokopitkä iltapuku, jonka hän suunnitteli yhdessä äitinsä kanssa.

– Äiti ompeli tämän näitä juhlia varten ja hän auttoi aamulla hiustenkin kanssa.

Myös Sanni Salo ja Linnea Linnanmäki pukivat aamulla päälleen linnaan sopivat juhlamekot.

– Laittautumiseen meni aamulla vähän normaalia kauemmin, Sanni paljasti.

Juhlapöydässä nakkeja ja sipsejä

Hämeenlinnan kaupungin ylin johto on järjestänyt kuudesluokkalaisten itsenäisyyspäiväjuhlia vuodesta 2002 asti. Vuonna 2005 järjestelyvastuu siirtyi lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arxille.

Juhlat järjestettiin tänä vuonna toista kertaa Hämeen linnassa, aiemmin juhlapaikkana ovat toimineet muun muassa Raatihuone ja Verkatehtaan Lasipihalla.

Tänä vuonna buffet-pöydässä oli panostettu lähiruokaan. Kalle Nieminen, Axel Fornasari ja Iivari Inkanen Kirkonkulman koulusta olivat valinneet lautasilleen mokkapaloja, nakkeja sekä perunalastuja. Poikien mielestä juuri ruoka olikin parasta koko juhlissa.

Itsenäisyyspäivää pojat viettävät kotonaan.

– Toivottavasti en joudu kuitenkaan katsomaan linnan juhlia, Kalle sanoi.

Ruununmyllyn koulun kuudesluokkalainen Sonya Toivanen etsi kauan uutta mekkoa vastaanottoa varten. Tytön jalat eivät väsyneet juhlissa korkeissa koroissa, vaikka istumapaikoista olikin pulaa.

– Ostin nämä kengät jo kesällä. Käytän yleensäkin korkokenkiä, joten jaksan kävellä niillä ihan hyvin, Sonya sanoi. (HäSa)