Kolumnit Uutiset

Linnut, linnut

Terveyden tutkija, neurologi Markku T. Hyyppä katsoi kuvassa silmiin vihreiden rillien takaa, lintukiikarit kädessä (HäSa 28.4.). Kannusti jokaista etsimään itselleen sopivan tavan harrastaa, koska se tuo lisää elinvuosia.

Jo jonkin aikaa olenkin miettinyt, onko lintujen tarkkailuni äitynyt harrastuksen asteelle. Ei se ole. Reviirini rajoittuu takakuistille.

Harrastan kevytbongausta. Tässä harrastuksessa ei ole tavoitteita, ei paineita. Pisteitä ei ole jaossa. (Vaikka kyllä taannoisen vuorotteluvapaan ehdoton kohokohta oli, kun tunnistin kotikatonharjalla pitkän tovin hengähtäneen pulusen: turturikyyhky!)

Ylilääkäri Hyypän mukaan harrastuksen hyöty tulee myös yhdessäolosta muiden kanssa, yhteenkuuluvuudesta. En minä välttämättä kuistille muita kaipaa, mutta toki elähdyttää tieto, että pihabongaus on sangen suosittua puuhaa.

Eräänlaista mielen joukko-oppiahan se on. Et ole yksin.

Juoksun ”harrastajia” sanotaan olevan valtakunnassa jo noin 750 000. Uskallan väittää, että tuon tyyppisellä harrastuneisuudella lintuja tiirailevia on ainakin saman verran ja määrä on kasvussa. Tai meidän ornitologien kielellä: runsastumassa.

Suhtaudumme muuttolintuihin kuin ainakin ulkomaalaisiin. Tiedämme, että ne tulevat, mutta kun ne tulevat, kysymme: Miksi tulit Suomeen? Miks leivo lennät Suomehen?

Radion luontoilloista tulee suoranaisia kansanradioita, kun aiheena ovat linnut munineen. Usein ovat.

Aivojen toimintaa ”kulttuuriaktiivisuus” muuttaa pysyvästi, valistaa Markku T. Hyyppä. Totta. Mitä enemmän herkistyt eri lintulajien lauluille sitä helpommin opit niitä erottamaan ja tunnistamaan ja sitä enemmän teemoista muunnelmineen nauttimaan.

Satakieltä olen kuunnellut Varikonniemessä pisimmillään pari tuntia. Pusikon piilossa tietenkin, ohikulkijoiden kummastelun pelossa. Hillitön konsertti, ilman tavanomaisia riesoja: ei narikkamaksua, väliaikaa, pakkoaplodeja eikä ylimääräisten vaatimista.

Lintutieteelliset yhdistykset kartoittavat parhaillaan maakunnallisesti arvokkaita lintualueita. Oma ruokakunnallisesti arvokas lintualueeni sijaitsee Kukostensyrjässä, Aulangon metsien kupeessa.

Tuon alueen ehdoton kingi on laulurastas. Tiedättehän, tämä hoopo, joka toistaa kaiken sanomansa. Toistaa kaiken sanomansa.

Semmoinen hoopo olen itse, että jo kolmattatoista vuotta pidän kirjaa laulajien saapumisesta festarialueelleni. Vaikka kevät oli muka myöhässä, palasivat rastaat, punarinta, sepelkyyhky ja tiltaltti ihan aikataulussaan.

Kirjosiepon, pajulinnun, lehtokurpan ynnä muiden veijareiden ääniä vartoilen. Kunnollahan suvi alkaa vastaa touko-kesäkuun vaihteessa, kun lehtokerttu alkaa päiväkonserttinsa. Kuulostaa muuten siltä kuin äänikasetti pyörisi pikakelauksella väärään suuntaan.

Jos pää ei kestä vappumusiikin torvia, niin luokaa korvanne taivaalle ja metsän puihin! Tätä konserttia kestää vielä liki juhannukseen.