Uutiset

Lintonen: Pakkoa tarvitaan

Forssan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Minna Lintonen (sd.) evästää poliitikkoja kuntauudistuksen toteutuksessa. Lintosen mukaan ministereiltä tarvitaan nyt vahvaa poliittista johtajuutta.

-Suomen hallituksen on uskallettava laittaa vauhtia kuntarakenteen uudistustyöhön poliittista riskiä kaihtamatta. Pysähtyä ei nyt voi, Lintonen toteaa Hämeen Sanomille lähettämässä tiedotteessaan.

Hänen mukaansa kuntarakenneuudistus ei hajota vaan rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen vuoksi uudistuksessa on otettava käyttöön kaikki tarpeelliset keinot.

-Pakkoakaan ei pidä kavahtaa. Pakkoa tarvitaan silloin, kun pakko pelastaa demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnan, ex-kansanedustaja rohkaisee hallitusta sen pyrkimyksissä.

Lintosen mukaan Forssan seutu on ”varmasti yksi selkeimmistä alueista Suomessa, jossa on järkevää yhdistää ainakin viisi kuntaa elinvoimaiseksi ja toiminnalliseksi kunnaksi”.

-Forssan seudun päättäjät ja virkamiehet ovat tottuneet tekemään asioita yhdessä ja siksi kuntalaisten elämään ja palveluihin kuntarajojen poistamisella ei tule olemaan suurempaa merkitystä, Lintonen uskoo


Hamkiin ei saa koskea

Hallitus saa Lintoselta myös pyyhkeitä ammattikorkeakoulujen toimipisteiden lakkautuksista.

-Forssan toimipisteen aloituspaikkojen mahdolliset leikkaukset merkitsisivät sitä, ettei osaavaa työvoimaa saataisi alueelle ja elinkeinoelämän kanssa tehtävä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyö loppuisi, Lintonen arvioi.

Hänen mukaansa esimerkiksi Hamkin Forssan yksikön terveydenhuollon koulutus on ollut seudun terveydenhuollon kehityksen kivijalka.

-Pahin uhkakuva Lounais-Hämeessä olisi se, ettei terveydenhuollon kuntayhtymä pystyisi tarjoamaan enää nykyisiä palveluita kuntalaisille työvoimapulan takia ja useat yritykset siirtäisivät Lounais-Hämeestä yksikköjänsä muualle, kun eivät saisi osaavaa työvoimaa, Lintonen sanoo. (HäSa)