Kolumnit Uutiset

Lipeäkalaa, tytinää, mätiä ja smetanaa

Pienenä tyttönä tein jouluksi painosylttyä yhdessä isän kanssa. Siihen käytettiin sianpäätä ja vasikanlihaa. Koko satsi prässättiin tiiviiksi nimensä mukaisesti.

Ehkä sen oikeasti teki äiti, mutta me isän kanssa olimme ainoat perheessä, jotka sitä söivät.

On helppo palauttaa mieleen, miltä se maistui ruisleivän päällä – herkulliselta edellyttäen, että pani sinappia varsinkin läskikohtiin.

Se ei ole sama kuin aladobi eli tytinä kuten exäni sitä kutsui. Hänen lempijouluruokaansa oli tuo liivatteen sekainen lihapötkylä.

Nykyään perheeseen kuuluu myös lipeäkalan suurkuluttaja. Hän voi keittää kaupan kilon vakuumin, tehdä riittävästi valkokastiketta ja syödä koko satsin.

Muita lipeäkalan ystäviä perheeseen ei kuulu.

Lapsuudessa lipeäkala haisi paljon enemmän kuin nyt. Muistaakseni kaloja myös lioteltiin ennen keittämistä.

Yhä lipeäkala maistuu amalgaamipaikoilta. Jos siihen panee paljon maustepippuria päälle, sen saa kyllä nielaistuksi.

Syltty ei ole millään tavalla must jouluna, mutta HK:n maksapasteija on. Vain siinä on oikea koostumus ja aromi. Se kuuluu joulupöytään. Tosin sitä syömme vain minä ja toinen lapsenlapsistani.

Toinenkin yhteinen, jouluun liittyvä makumieltymys meillä on. Tykkäämme marsipaanista. Onneksi joulupukki tietää tuoda meille monia vaaleanpunaisia marsipaanipossuja ja -tonttuja.

Kinkku kelpaa meille kaikille. Sukukuntaan ei ole vielä siunaantunut yhtään kasvissyöjää.

Kinkku on säilyttänyt asemansa joulun peruselementtinä. Ainoastaan sen läskisyysasteesta on erilaisia näkemyksiä.

Joulupöydässämme istuu yksi, joka syö kinkusta vain sitä kohtaa, jossa ei ole läskiä eikä muita sattumia. Yleensäkin hän on sitä mieltä, että mitä pitemmälle prosessoitu ruoka, sitä parempi.

Läskiosasto käy joulupöydässä kaupaksi varsinkin vanhemmalle miesväelle.

Laatikot olivat oikeastaan uusi tuttavuus siinä vaiheessa, kun lapsuuden perheeni muutti Helsingistä Hämeeseen.

Ensimmäisen joulun alla koulukaverit rupesivat puhumaan mokkoloorasta. Olin ihan ulalla, kunnes selvisi, että se on perunalaatikkoa. Sitäkin on oppinut syömään.

Lipeäkalan ohella muukin kalaosasto on meidän joulupöydässämme vahvasti esillä. On silliä, silakkaa, lohta ja siikaa.

Tosin miniä yökkii, kun herkuttelemme mädillä, sipulilla ja smetanalla.

Onneksi jokaiselle kelpaa jokin. Itse en ollenkaan tykkää rosollista, jota osa porukkaa vaatii pöytään.

Joulumieltymykset juontavat lapsuudesta. Lapsenlapsillekin varmaan tulee omia päähänpinttymiään.

Joulu on iso perinneruokajuhla.