Uutiset

Lipposesta ei ole uudeksi Kekkoseksi

Ensin anteeksipyyntö. Kynäilyn ei ollut tarkoitus sipaista sanallakaan politiikkaa. Mielessä oli reipas raapaisu Hämeenlinnan keskustan pysäköintiongelmiin. Perästä kuuluu.

Paavo Lipponen on työnsä eduskunnassa tehnyt. Kolossimainen, hitaan tahmeasti puhuva, savolaisten kumartama valtiomies poistui näyttämöltä ihmeen hiljaisesti. Ainakin omasta mielestään.

Läksiäisiksi entinen demareiden puheenjohtaja kyykytti ”viikunanlehtipuolueen”, eli vihreiden Heidi Hautalan, joka uskalsi arvostella puhemiehen ydinvoimalobbaamista Suomen rajojen ulkopuolella.

Kaikilla meillä on sokea pisteemme, niin Paavo Lipposellakin, joka on pisimpään yhtäjaksoisesti vallassa ollut pääministerimme. Kyse on vuosista 1995-2003.

Ansioistaan huolimatta Lipponen on yliherkkä kritiikille. Varsin moni poliitikko ja journalisti on jäänyt lipposmaisten telaketjujen alle, jos lausumat eivät ole miellyttäneet herra puhemiestä.

On meidän tyhmien suomalaisten vika, ettemme ymmärrä Lipposen suurta arvostusta ulkomailla. Kansainvälisiltä ansioiltaan hän on kiistatta yksi rauhanaikamme suurimmista nimistä yhdessä presidentti Martti Ahtisaaren kanssa.

Herra Eurooppa oli vakavasti ehdolla EU-komission johtoon. Suomalaisten, ei Lipposen itsensä, vaatimattomuus ja ruotsalaisten kateus estivät valinnan.

On juuri Paavo Lipposen ansiota, että Suomen Eurooppa-politiikka oli vahvaa ja arvostettua ennen Matti Vanhasen hallitusta.

Lipponen nousi valtiomiessarjaan ulkopoliittisilla teoillaan. Sisäpolitiikassa hänessä on paljon samaa kuin Urho Kekkosessa.

Hän kohtelee poliittisia toisinajattelijoita kovakätisesti. Kiistellyin upottaminen liittyy Anneli Jäätteenmäen eroon johtaneisiin tapahtumiin keväällä 2003.

Kerran nähtiin odottamaton ihme: juro demari nöyrtyi pyytämään anteeksi sanojaan keskustan Mauri Pekkariselta.

Hitaudestaan huolimatta Lipponen on verbaalisesti lahjakas. Nahkurin orsille on lähetetty iso joukko esimerkiksi toimittajia. Eduskunnan Mooses on ristinyt toimittajat ainakin sopuleiksi, vouhottajiksi, satraapeiksi, perässä hiihtäjiksi, märkähatuiksi ja ties miksi.

Sopii toivoa, että eläköityvä Lipponen istahtaisi hetkeksi kiikkustuoliinsa ennen muistelmiensa kirjoittamista. Katselisi ympärilleen ja näkisi sen olennaisen.

Olen valtiomies ja kirjoitan kuten valtiomies. Selkeää poliittista historiaa, ei juhani suomimaista kaunakirjallisuutta.

Sokea Reettakin näkee, ettemme tarvitse uutta Urho Kekkosta.

Vaikka Paavo Lipponen on Naton kannalla, Suomea ei voi viedä väkisin sotilasliiton jäseneksi. Ei edes Lipponen.

kari.vaisanen@hameensanomat.fi

Ansioistaan huolimatta Lipponen on yliherkkä kritiikille.

Päivän lehti

22.1.2020