Uutiset

Lisäpiste kelpasi taas HPK:lle

HPK on ollut tällä kaudella täyttä rautaa, kun jääkiekon liigapelit ovat venyneet kolmatta erää pidemmälle.

Keskiviikkona Kerho otti neljännen peräkkäisen voittonsa kaatamalla sarjakolmosen, Lappeenrannan SaiPan, Ville Viitaluoman jatkoaikamaalilla numeroin 3–2.. Syötön Viitaluoman kauden 15. maaliin tarjoili Borna Rendulic (1+1).

– Olen saanut Bornalta kauden aikana samanlaisia syöttöjä ennenkin. Laitoin laukaukseen kaikki mitä varresta lähti. Onneksi se meni maaliin, Viitaluoma hymyili ottelun jälkeen.

Viitaluoman ja Rendulicin lisäksi Kerhosta onnistui maalinteossa Jesse Saarinen. Kiekko pomppasi onnekkaasti Saarisen mailasta roikkukiekkona ohi Jussi Markkasen.

Pitkä sairaslista

HPK:n valmennusjohto sai jännittää loppuun asti, ketkä Kerhon kokoonpanosta olivat SaiPaa vastaan pelikunnossa. Lopulta se sai jalkeille täydet neljä ketjua ja kolme pakkiparia, mutta pakkiparit vasta A-nuorista haetun täydennyksen jälkeen. Miika Franssila tuli pikahälytyksellä mukaan kotijoukkueen kokoonpanoon ja pelasi ensimmäisen liigaottelunsa hyvin.

– Olin puoli kahdentoista aikaan päivällä töissä, kun tuli soitto, että pitää lähteä pelaamaan tänään. Siinä ei paljon ehtinyt miettiä. Saman tien piti lähteä syömään ja valmistautumaan peliin. En ehtinyt edes jännittää, rakennusalalla työskentelevä Franssila myönsi.

Puolustaja pysyi vauhdissa ensimmäisistä vaihdoista lähtien.

– Ei pelaaminen kovin paljon eronnut A-nuorten peleistä. Vauhtia on enemmän ja peli on selkeämpää. Siinä ovat suurimmat erot. Alussa kiekko vähän pomppi itselläni, mutta sen jälkeen onnistuin ihan mukavasti. Sain pelata tutun parin kanssa ja se tietysti helpotti, Franssila sanoi.

Myös HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen oli tyytyväinen nuoren puolustajansa esitykseen.

– Fransi pelasi erittäin hyvän pelin. Hän ei varmaan ehtinyt etukäteen jännittää hirveästi. Se oli miehekäs esitys, johon kuului hyviä taklauksia. Olen tyytyväinen hänen peliinsä, Arvonen myönsi.

Vapaapäivä tienattu

Arvonen oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen. Varsinkin, kun se raavittiin esiin kuumesairauden runtelemasta ryhmästä.

– Tämä oli meille hyvä ja tärkeä voitto. Varsinkin, kun saimme tietää tänään tasan puoli viisi, ketkä ovat matkassa ja pystyvät pelaamaan. Joukkuetta koetellaan nyt kovalla kädellä, mutta taistelutahtoa ja halua ratkoa pelejä varsinkin jatkoajoilla. Siihen olen erittäin tyytyväinen, kuten myös työmoraaliin, Arvonen sanoi.

HPK pelaa vielä yhden ottelun ennen parin viikon joulutaukoa. Se kohtaa lauantaina Porissa Ässät.

– Nyt jatketaan kohti lauantaina ja arvotaan, ketkä ovat silloin kokoonpanossa. Torstaina joudumme pitämään ihan väkisin vapaapäivän, jotta saamme kerättyä energiaa ja rypistettyä vielä Porissa hyvän ottelun. Kipeitä ja potilaita on aika läjä, Arvonen muistutti.

”Olimme onnekkaita”

SaiPan päävalmentajan Pekka Tirkkosen mielestä vierasjoukkueella kävi keskviikkona tuuri.

– Olimme onnekkaita, että saimme täältä tänään yhden pisteen. Ei ollut sellaista peliä kuin lähdimme hakemaan. Olimme pelissä neppailumielialalla, ja selkeän jämäkkä tekeminen puuttui meiltä tällä kertaa. HPK oli ahneempi, halukkaampi ja terävämpi irtokiekoissa sellaisilla alueilla, mistä pelejä ratkotaan, Tirkkonen arvioi. (HäSa)

Asiasanat