Uutiset

Lohi ja viikingit maistuivat hyvältä yhdessä

Seppä Markku Koivulalla on kuuma. Otsa kiiltelee hikeä, ja päähineen saisi vääntämällä huomattavasti kuivemmaksi.

Koivula ei kuitenkaan auringonpaisteesta hätkähdä.

Hehkuuhan vieressä viikinkiajoista inspiraation saanut ahjo, paljon keliä kuumempi kapine. Ja vieraille pitää jaksaa selittää taonnan lomassa, miten sepän töitä tehtiin ennen aikaan, ja osittain edelleenkin.

Uusi ammatti ja paikka

-En ole ennen nähnyt tällaista näytöstä. Tämähän on kiinnostavaa, sanoo viiden kilometrin päässä asuva Keijo Leppänen, joka ostaa sepältä usein savukalaa.

Kyllä. Sepän töiden lisäksi Koivula tosiaan myy kesäaikaan savustettua kalaa ja antaa vieraiden kalastaa tekolammessaan. Sen lisäksi muinaisartesaanilinjalta valmistunut mies myy vanhanmallisia käsitöitä myymälässään.

Kaikki tämä on mahdollistui, kun Koivula opiskeli itselleen uuden ammatin ja osti viisi vuotta sitten Lopen Topenon Kaartkosken viereisen Kalamyllyn.

Suosio kasvussa

Elettiin ennenkin -päivän muinaiset työtavat kiinnostivat lauantaina niin, että isosta parkkipaikasta huolimatta autoja jouduttiin mahduttamaan myös tiensivuun.

Tapahtuman suosio on kasvanut vuosi vuodelta, kertoo Koivula.

Ehkä siksi, että myyjiksi otetaan vain aidon käsityön tekijöitä, jotka myös pitävät työnäytöksiä.

Yksi heistä on vanhanmallisia koruja pihassa tekevä Tommi Vaskisalo Kuhmoisista.

-Kierrämme keskiaikamarkkinoita ja viikinkitapahtumia. Emme lainkaan paikkoja, joissa on tuontitavaraa. (Häsa)